Elämän tilkkutäkki

Tilkkutyöt ovat kauniita. Usein ne ovat tarkkaan sommiteltuja ja värit huolella harmonisoituja. Häkellyttävän upeita taitavien käsien luomuksia.
Elämän tilkkutäkki -ainakin minulla- sen sijaan on epämääräinen sekamelska värejä ja muotoja. Vaikka yrittäisikin suunnitella ja sommitellan niin kohta tulee tuulenpuuska tai sademyrsy joka tempaa palat, vaihtaa järjestystä ja muuttaa värejä. Lainapaloja lentelee, omat repeilee. Aurinko haalistaa.
 Tuossa on tuo beigealue, jolloin elämä tuntui hetken tasaiselta, jopa tylsältä. Mutta kuinka monessa kohtaa värit leiskuvatkaan kirkkaina kun elämä maistui vahvasti riemukkaalta ja kaikella tuntui olevan tarkoituksensa. Paljon on mustaa ja epämääräisen suttuista, kun kurkkua kuristi, sydämeen sattui ja sielu oli repaleina. Tuossa on kipua ja verta. Tuossa synkkiä ajatuksia ja epätoivoa. Murrettujen himmeiden värien keskellä saattaa kiemurrella hento limenvihreä lanka. Rohkeasti se kiertelee ja alkaa kasvaa ja vahvistua voimakkaammaksi vihreäksi. Vihreän ympärille alkaa puhjeta hentoja keltaisia, oransseja ja pinkkejä.
Jossakin tilkkutyöni rajamailla syttyi violettiä liekkiä muistuttava muoto. Se on seurannut välillä hennompana, vällillä voimakkaampana ja laajempana läpi koko työn.
 Kirkkaan punaisesta ympyrästä versoaa vaaleanpunaista. Siinä taisi syntyä tyttäreni.
Juuri nyt näen harmaita raitoja, kuivuneenverenpunaisia länttejä, myrkyn vihreitä siivuja. Ja, kas. Niiden keskeltä näkyy valoa, joka voimistuu. Valkoista, kirkasta. Intohimon punainen ja intuition turkoosi korostuvat kuranharmaan keskeltä. Ilo ja tuska voivat kulkea käsikädessä. Suru ei välttämättä latista iloa ja rakkautta vaan ne ovat kuin suola ja sokeri, jotka syventävät ja korostavat ruuan makua. Ilman surua ja kipua ilolla ei olisi makua. Ilman rakkautta tuska olisi sietämätöntä.
Tilkkutyötä pitäisi osata katsoa kauempaa, kokonaisuutena. Se vaatii tilaa. Ehkä jätän tämän tilkkutyön nyt tähän ja aloitan uuden. Kokeneempana en yritä väkisin sovittaa yhteensopimattomia paloja yhteen. Annan työlle aikaa ja rakkautta ja hyväksyn prosessin jota sen syntyminen tarvitsee. Nautin tekemisestä ja olen kiitollinen jokaisesta palasta, väristä ja muodosta. Eikä minun tarvitse enää kaikkea tehdä yksin.

Korvasienimuhennosta ja punkkeja

 
Kesän varmat merkit koettu. Eka korvasienimuhennos syöty (ihan lähimetsästä löytyi ja hyvää oli!) ja ekat punkit nypitty. Onneksi ei tällä kertaa tytöstä vaan koirasta.

Pelottavan näköinen uros mutta kiltti kun mikä! Hihnan toisesta päästä löytyy myös kiltti uros eikä lainkaan pelottavan näköinen :)  
 Ja ekat nuotiomakkarat paistettu rakkaiden kanssa Päijänteen rannassa. Voi tätä elämisen onnea!

Pikku neidillä polvet ruvella kun vauhtia riittää eikä ole enää talvitoppauksia pehmittämässä.