Arvoil tarkotetta vissi jotta jokseenki pysyväissi ihantei, mitä yritetä elämäs tavotella. Mää joskus otin oikke assiaksen ajatel, kummossi arvoi mul o. Hukkasin sen klapun, enkä muist mitä siihe laitin sillo. Mut ainaki
suvaitsevaisuus vois olla yks. Munst see olis suur helpotus ko oppis ajattelema, et ihmise ova erilaissi ja saava olla. Joku saa onnes plussapisteitten keräilyst taik siit, et tiskipöyrä alakaappi o siisti. Mul o iha yks ja see sama, tärkiämppä o, et mää saan noust yäl klo 2 maalama vesifärien kans jos munt huvitta, ilma, et kukka haukku munt yäkukkujaks ja pakotta maate, et olissin sit "ihmiste aikka" reipas ja virkune.
Toine olis
luanto, jos see nyy joku arvo o. En vois kuvitel, et mu elämäs olis mittä järkke taik tarkotust, jollei mu ympäril olis puit ja linnui ja kivi ja simpukoit - kaikenäköst simmost, mikä ei ol ihmisen tekemä. Luannosuajelu o jo vaikkiamppa. Tot kai jokane älylline ihmine tahto raitist ilma, puhtai metti ja kirkast vet. Mut ko tule kysymys siit, mist o valmis luapuma, et luanto kestäis meit, ei monika käsi nous ylös. Mul o ainaki iha välttämätöne see, et saan keikkapaikalt toisel hurutta mun punasen autoni kans, mialuite kesärenkkail ja kuival tiäl. Kuulostak tämä nyy jolta luantoihmisen puheelt?
Olisik joku ihmisyyski sit yks mu arvoistan. Tasa-arvo o niin kulunu sana, etten tahro sitä käyttä, mut jotta simmost mää tarkota. Mää en ol ikä ymmärtäny ihmiste lajittelemist sen mukka, onk he miähi vai naissi, koulutetui vai ei, rahamiähi vai vähävarassi, korkioi virkamiähi taik eläkkel olevi satamajätki. Ihmissi mee olla. Mittä ryhmä ei ol mu miälest syyt kumartta taik sivaltta.
Ja luavuus o mul semne asi, mitä ilma en tul toime. Uut hakevaiine ja kaippavaine miäl pittä elos.Ain see kuitenki o nii, et helpomp o arvoistas puhut ja meuhkat ko elel niitte mukasest.Ajatusten kans o jotenki helpomppa. Munst o mukava harrasta ajattelemist. Hauskint o, jos ajatuksias voi jollekki innostuvaisel ihmisel kertto, mut joskus o niinki et vaa ajankulukses huntera jotta, ilma mittä päämääri. Täl hetkel taita olla nii, et mää elätän itten ajattelemal. Ko kirjotan runoi taik kolumnei taik käyn esiintymäs, o alkulähtökohtan ain jahkat, et mitä mää täst assiast tiärän, mitä miält mää siit olen ja milt kannalt mää en ol sitä ajatellukka. Tämmöttös voi sit saar aikaseks puheenpulputust taik tekstitaikina postimerki syvimmäst olemuksest, sähkön tarkotuksest, puupuhaltimist taik autoje määräaikaishualloist.
Ja mää ihan keskisuomalaispohjoiskarjalaisella sananväännöllä oon aika samaa mieltä Helin kanssa. Paitsi luonnosuojelun eteen olen valmis vähän enemmän tekemään ja teenkin. Vähän ainaskin. Tuo kaikki vaan kuulostaa Turun murteella niin hävyttömän hauskalta. Tärkeät ja arvokkaat asiat voi sanoa myös hymyn huulille nostattaen, eiks niin!
