Tunteet -elämän mysteeri?

Toisilla niitä on vaikka muille jakaa ja toisilta ne taitaa puuttua kokonaan. Tunteet.
Ne tulee ja menee. Mutta pahinta jälkeä ne tekee jos ne yrittää tukahduttaa. Joskus ne syö sisältä päin, joskus ne saa ihmisen tekemään ääliömäisiä asioita. Harkitsemattomia.
Pitääkö kaikkea sitten aina harkita. En tiedä.
Joskus ne saa tekemään hyviä asioita. Tunteet siis edelleen. Vaikkapa pussaamaan. Tai auttamaan.
Mitäs kaikkia tunteita onkaan? Ilo, suru, riemu, kateellisuus, viha, epävarmuus, turvallisuuden tunne, pelko (tämä on kyllä pahin kaikista!!!), onnistumisen tai epäonnistumisen tunne, pettymys, usko, toivo ja suurin niistä on rakkaus. Siinä ainakin osa näin äkkiä mietittynä. Eikä minkäänlaisessa järjestyksessä. Onko ne sitten negatiivisia vai positiivisia tunteita? Sehän kai riippuu siitä, miten ne saavat ihmisen reagoimaan.
Otetaanpas vaikka kateus. Sanotaan että kun pohojalaane tekköö kateuresta vielä komiamma talon ku grannil on niin savolaene polttoo nuapurin pirtin poroks ettei häirihe silimmää. Jos kateudesta saa pontta toimiinsa, sehän on hyvä asia. Mutta jos kateus saa tekemään toiselle pahaa, on se mielestäni paha asia. Eli ei niinkään se tunne vaan mitä siitä seuraa.
Kuinkas me sitten opitaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteitamme?
Lapsuudesta kai aika paljon lähtee. Mallikäyttäytyminen. Opittu/opetettu käyttäytyminen. Mutta persoonallakin lienee lusikkansa ihmisen käyttäytymissopassa.
Erilaisia persoonallisuustestejä on luotu jos jonkinlaisia. Mikä perustuu tähtiin, mikä kirjaimiin, mikä mihinkin. Ja joka kerta kun teet uuden ,saat hieman erilaisen lopputuloksen. Mihin niistä sitten pitäisi uskoa..?
Ja mistä ihmeestä ne tunteet sitten tulee ja minne ne menee? Ja miksi toinen saattaa tuntea samassa tilanteessa ihan erilaisia tunteita kuin minä?
Usein ihmisen aikuisikä on sitä, että etsii ja opettelee kuuntelemaan tunteitaan ja sitten tapoja hillitä, hallita, kontrolloida tunteitaan.
Pirskatti! Eikö nyt parempaakin tekemistä olis kun yrittää hallita jotain, mitä ei oikeastaan ole edes olemassa. Vai onko jollakin joku mittari tunteiden mittaamiseen ja tunnistamiseen? Mitähän skeptikot muuten sanoo tunteista, kun he uskovat vain kaikkeen mikä on mitattavissa jollain laitteella? Hoi, skeptikko, vastaatko minulle!?

Minulla niitä riittää. Tunteita. Mielelläni jakaisin pois. Ja jaankin, joskus ihan huomaamattani. Ilo tarttuu, vai mitä? Annetaan rakkauden, ilon, riemun ja mielihyvän tunteiden näkyä ja jaetaan niitä. Eihän se ole meiltä pois, vai onko? Kyllä joku ilonpilaaja varmasti niin uskoo, koska hänellä on niin kova tarve se ilo pilata. Kun se Korisevan Arjakin aikanaan nauroi ihan liikaa. Meni monella päivä pilalle mokomasta. Naminami-Marcon vielä jotenkin sietää, sehän on homo. Minkäs se sille voi. Naminamilleen.
Ja joillekin rakastuneen parin kuhertelu on ihan liikaa. Suorastaan kuvottavaa. Sillai lempeän lammasmaisesti toisiaan toljottavat, supattavat ja koskettelevat. Yök.