Kun lumi sulaa, paljastuu harmaa ja nuhruinen maa. Viime kesän kasvua kuolleena sikin sokin, harmaan eri sävyt kukertavat, on märkää ja likaista. Tai kuivaa ja pölyistä. Roskia ja koirankakkaa. Mutta kaiken tuon rumuuden keskeltä nostaa päätään pieni ja vaatimaton mutta kaiken keskellä häkellyttävän kaunis ja loistava leskenlehti. Aivan kuin se kunnioittaisi suurta elämänvoimaa ja lämpoä tuottavaa aurinkoa ulkonäöllään. Muoto ja väri täsmäävät.
Siinä se hehkuttaa kirkkauttaan ja säteilee iloaan. Se herättää uskon muunkin luonnon heräämiseen. Se lupaa uutta kesää, iloa, valoa, lepoa, värejä ja lopulta satoa.
Ystävät ovat kuin nuo leskenlehdet. Keskellä ankeutta ne tuovat muistutuksen elämän kauneudesta ja ilahduttavat ankeaa tallustusta keskellä harmaata maata. Ystävät pilkistävät esiin ja saavat hymyilemään. Mitä enemmän noita ystäviä on, sen kirkkaammalta ja kauniimmalta arki näyttää. Jos poimit leskenlehden ja laitat sen itsekkäästi omalle pöydällesi vesilasiin, se kuukahtaa hetkessä. Leskenlehdet on tarkoitettu tien pientareelle. Siellä ne kaunistuttavat ja virkistävät niin sinun kuin minunkin matkaa.
Jope Ruonansuu laulaa "ollaan enkeleitä toisillemme". Aina ei vaan kykene ja jaksa niin suureen rooliin, mutta ollaan kuitenkin niitä leskenlehtiä. Koiranjätöksestäkin nostamme iloisina päämme herättäen ohikulkijan huomion keltaista uhkuvana mutta nöyränä omasta pienuudestamme. Ja kunnioitetaan ja siunataan meidän matkan varrelle nousseita leskenlehtiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti