paineita

Miksiköhän ihminen kerää paineita itselleen mitä kummallisimmista asioista? Ihmisellä tarkoitan nyt itseäni. Luokittelen itseni siis ihmiseksi sentään. Niin mahdottoman iloinen kun olenkin ystävien vierailuista, ne aiheuttavat myös paineita. Onko ruokaa ja juomaa riittävästi ja oikeanlaista, että kaikki tulevat kylläisiksi ja pystyvät syömään ilman irvistelyjä tai ilmavaivoja. Onko kotona riittävän siistiä ja puhdasta, että vieraan on miellyttävä tulla. Onko vessassa puhtaat pyyhkeet ja riittävästi paperia. Rasittaako vilkkaan pikkuneidin pulputus ja leikit vieraita. Tunteeko vieras olonsa vaivautuneeksi tai hylätyksi kun joudun jatkuvasti jakamaan huomiotani ja aikaani pirpanaan. Jne.
Vatsaa vääntää ja rintaa ahdistaa etukäteen huolehtiminen ja leukaperiäni alkaa kiristää jos prinsessani ei käyttäydy "nätisti".
Kun käännän asian toisin päin; en minä ystävän luo mene tekemään siisteys- ja tupatarkastusta. Okei, kädet pyyhin mieluummin vaikka omiin vaatteisiini kuin likaiseen käsipyyhkeeseen (ei sika- eikä muutakaan influenssaa tai vatsatautia meille, kiitos!). Olen kiitollinen siitä mitä tarjotaan ja olen lähinnä iloinen lapsen/lasten läsnäolosta ja ymmärrän että vanhempien on heistä huolehdittava vierailunkin aikana. Tiedän, että ainakin suurin osa ystäväni ajattelevat samoin (ainakin kaikesta muusta kuin siitä käsipyyhkeestä ;) ).
Miksi siis aiheutan itselleni turhaa painetta? Miksi yritän olla enemmän ja näyttää paremmalta kuin olenkaan? Tunne siitä ettei riitä, ei kelpaa, ei osaa. Juuret lienee siellä lapsuudessa kun mikään ei riittänyt, ei kelvannut enkä heti osannut.
Katson nyt itseäni peiliin ja mietin, siirränkö saman riittämättömyyden tunteen omalle lapselleni? Pyrkimys on parempaan vaan mikä onkaan toteutus? Tulos nähdään muutaman vuosikymmenen jälkeen...