Kävin kesällä kestävän elämäntavan koulutuksen (KEKO) kenraaliharjoituksen sosiaalisen, maailmankuvallisen ja ekologisen osion ja nyt marraskuussa pääsin ihan oikean koulutuksen taloudelliseen osioon.
Koulutus on muistuttanut minua vanhoista tietämistäni asioista mutta myös tuonut uusia näkökulmia. Ennen kaikkea koulutus on antanut uskoa siihen, että vielä on jotain tehtävissä ja että on muitakin samojen asioiden ja ajatusten parissa pähkäileviä. Sekä suomessa että maailmalla on ihmisiä, jotka jo elävät todeksi kestävää elämäntapaa. Ihania ihmisiä, joihin on ollut ilo tutustua! Kurssilaiset ja kurssin vetäjät ovat tulleet rakkaiksi.
Muutama hyvä linkki:
http://siirtymaliike.org/siirtymakaupunkikonsepti/
www.maanystavat.fi
www.keuruunekokyla.fi
www.gaija.org
www.storyofstuff.com
Miksen siis minäkin voisi elää kestävästi!?
Kyllähän minä kierrätän (jos silloin kun se ei todellakaan ollut muotia) ja pyrin käyttämään lähiruokaa ja vältän turhaa kulutusta.
Miksi en sitten astuisi seuraavaa askelta ja muuttaisi ekoyhteisöön?
Yksi hidaste omille valinnoilleni on ollut oma kiinnittymiseni mammonaan ja ns. "turvalliseen" elämään. Tässä tapauksessa turvallinen on merkinnyt vanhaa tuttua ja rahasta riippuvaista. KEKOn kautta olen saanut vahvistusta ymmärrykselle, että asia on oikeastaan päinvastoin. Kestävä elämäntapa, joka ei ole riippuvainen tästä länsimaisesta hapatuksesta, on pidemmän päälle se turvallinen tapa elää. Omavaraisuus on voima ja turva. Samanhenkinen tukiverkko ympärillä on ilo, voima ja turva. Yhteisö on kuin muheva multa johon kasvaa. Se vaatii tietysti omaa kasvuvoimaa ja tietämystä omasta itsestään ja muiden huomioimista. Yhteisöeläminen on itsensä jalostamista, anteeksi antamista, anteeksi pyytämistä, kuuntelemista, huomioimista, tunteiden aitoa ilmaisua ilman väkivaltaista leimaa, sopeutumista, aitoa itsensä ilmaisemista ilman itsekorostusta.
Toinen iso kynnys valinnoilleni on lapseni. Onko minulla oikeus viedä lapseni vieläkin kauemmaksi omasta isästään? Vaikeuttaa entisestään heidän kohtaamistaan? Mutta onko vain minun tehtäväni huolehtia siitä...?
Toisaalta, eikö minun vastuullani ole näyttää hänelle omalla esimerkilläni omasta mielestäni oikeita vaihtoehtoja? Itsehän hän sitten omat valintansa lopulta tekee.
Kolmas iso haaste valinnoilleni on omat ihmissuhteeni. Valitsenko "perinteisen" perhemallin vai uskaltaudunko luottamaan siihen, että minulle oikea ihminen hyväksyy elämäntapani ja jopa tulee siihen mukaan. Minun on vaikea kuvitella parisuhdetta ilman yhdessä elämistä.
Yhteisöissä elää enemmän naisia kuin miehiä ja miehet ovat joko varattuja, omasta näkökulmastani "liian vanhoja" tai "liian nuoria" tai omituisia risupartoja tai jotain muuta kummallista asennetta löydän omasta päästäni. Tuossapa onkin työstämistä, asenteissani siis.
Rohkeutta ja avaraa mieltä lietson itseeni ja katson kuinka käy.
1 kommentti:
Ahaa, olet ollut Keko koulutuksessa! Olen vähän lukenut siitä, ja hieman tutustunut Keuruun ekokylään. Hienoja projekteja ovat. :)
Lähetä kommentti