Pieni sydän, suuret tunteet

Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen
Pieneen sydämeen rakkautta, kaipuuta
Kuinka mahtuu tähän pieneen sydämeen
Suuri maailma, koko planeetta

 Kaikki samassa veneessä kellutaan
Läpi avaruuden purjehditaan
 Pian kello kolme lyö
Käy maailma lepäämään
Ei maailman loppua
Tullut kai tänäänkään...
 

 -lainauksia Sakari Kuosmasen "Pieni sydän" biisistä.

Niinpä. Kuinka paljon pieneen sydämeen voikaan mahtua! 

Ihmetystä, kaipuuta, surua, pelkoa, hämmennystä, itkua,

katkeruutta, väsymystä, pettymystä, katkeruutta,

syyllisyyttä, häpeää... 

mutta myös rakkautta, iloa, riemua, toivoa, anteeksiantoa,

lempeyttä, ymmärrystä.

Kuinka noiden kaikkien tunteiden myllerryksessä vielä osaa

toimia jatkuvasti muuttuvassa maailmassa? 

Muutos on ainut pysyvä asia maailmassa. Elämässä. Kuinka 

pysyä ehjänä ja voimissaan jatkuvassa muutoksen virrassa? 

Kuinka ylläpitää uskon ja toivon liekkiä? 

Kuinka pitäytyä hyvässä eikä alistua ikeen alle?

Kuinka uskoa parempaan huomiseen kun maailma kaataa lokaa

niskaan? 

Kuinka uskaltaa ottaa vastaanse hyvä mitä elämä tarjoaa?

Kuinka jakaa omastaan tarvitseville ja selvitä

itse sillä mitä on? 

Pitääkö elämässä tyytyä johonkin vai saako ehkä enemmän

kuin ansaitsikaan?

Kuinka pitää itsensä liikkeessä ettei ajattelisi liikoja?

Kuinka löytää tasapaino itsensä, tunteidensa, muiden ihmisten,

Jumalan ja maailman välillä?

Niin monta kysymystä. Paljon on vastauksiakin. 

Mutta mistä löydän ja tunnistan sen itselleni oikean?

Vainko elämällä, virheitä tekemällä? 

Kuinka jaksaa ja rohjeta tehdä tai muuttaa ne asiat,

jotka pitää tehdä tai muuttaa?

Kuinka pystyä hyväksymään se, 

ettei kaikkea voi eikä tarvitse muuttaa tai tehdä?

Kuinka oppia armolliseksi itselleen ja muille?

Maailma on niin suuri ja ihmeellinen

minä niin pieni ja vajaavainen...

Ulkomaillako kaikki toisin?

Lueskelin ystävien blogia. He asuvat nyt kaukana Afrikassa. Lueskelin muutaman tuntemattomankin blogia elostaan eri puolilla maailmaa.
Näin äkkiseltään tuntuu ihmeelliseltä ja ihanalta. Omat palvelijat, aina lämmintä, eksoottista ruokaa,upeat maisemat, kaupoissa kaikki halpaa yms. Mutta sitten. Arki. Kun mikään ei toimi. Ihmiset käyttäytyvät erilailla mihin on tottunut suomessa. On kuumaa ja ötököitä. On rikollisuutta. Ei tukiverkkoa minkäänlaista. Vai onko? Ulkomailla kohdatut suomalaiset ovat joka kerta "parhaita kavereita" keskenään. Etäisyys kotimaasta lähentää. Suomalaiset käyttäytyvät ulkomailla paljon ystävällisemmin ja ovat paljon solidaarisempia kuin suomessa. Mitä väliä jos on kuuma. Kaikki muutkin hikoilee. Ötököitä on suomenkin kesässä. Rikollisuutta oppii ennakoimaan ja varomaan.
Ulkomailla on jotenkin helpompi kysyä apua, kun on itse ulkomaalainen. Ja yleensä myös saa apua. Eikä ulkomailla ole niin kaavoihin kangistunut tai pikkutarkka kuin suomessa saattaa olla. Osaa ottaa rennommin.
Omat kokemukseni työskentelystä ulkomailla (Ruotsia lukuunottamatta, jossa työskentelin puoli vuotta, mutta eihän se olekaan "ulkomaa" ;) ) rajoittuvat muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Ehkä siinä ajassa ei ehdi leipääntyä ja arki ei ehdi näyttäytyä niin harmaana. Kaikessa on vielä uutuuden värittämää sähäkkyyttä ja hohtoa.
 Siis lämpöä, väriä, ihmisten kohtaamista ja yhteisöllisyyttä, makuelämyksiä, merta. Niitä kaipaisin juuri nyt. Siispä en riisu vielä raappanoita jalasta, katselen häikäisevän sinistä taivasta ja puen päälleni jotain värikästä, hymyilen ihmisille ja tervehdin heitä, mikäli eivät näytä säikähtäneen katsettani, jään juttelemaan naapureiden kanssa, kokeilen uusia reseptejä (kokeilen= keksin), menen Aalto Alvarin aaltoaltaaseen. Siinäpä sitä. Asenne kysymys  ;)
Joo, ja menen Ilokiven salsailtaan!

Aurinko lettuja paistaa

Aurinko aurinko lettuja paistaa ( piirretään iso aurinko)
hauska on auringon lettuja maistaa (taputus)
Kiipeän puuhun                       ("kiivetään")
pistelen suuhun                        ("syödään")
loput voin heittää ukolle kuuhun (heitetään)
Sitten käynkin nukkumaan       (kädet toiselle poskelle)
pikku vatsani pullollaan           (silitetään vatsaa)

-suomalainen lasten loru-

Tästä loruleikistä tulee hyvä mieli :)

ei elämästä selviä hengissä...

Kuinka paljon ihminen venyy ja paukkuu? Sitä tässä harjotellaan. Aika paljon näköjään. Kun on vaan pakko. Välillä kateuden vihreys alkaa orastaa kun katselen ehjiä perheitä, joissa on kaksi vanhempaa jakamassa vastuuta ja arkea. Tai ihanat isovanhemmat, jotka osallistuvat lasten hoitamiseen, edes välillä. Ei tarvitse yksin jaksaa, venyä, selviytyä.
Toisaalta, eipähän ole myöskään ketään vieressä määräilemässä, arvostelemassa, kitisemässä tai valittamassa. Tai lyömässä. Aina välillä pitää verrata johonkin, jolla menee huonommin, että jaksaisi omassa arjessaan. Onhan minulla sentään katto pään päällä, ruokaa riittävästi ja vaatteita lämmikkeeksi. Pesukoneita ettei tarvitse käsin pestä pyykkiä tai astioita. Ystäviä, jotka tsemppaavat. Harmi vaan, että asuvat suurin osa niin kaukana. Mutta joillakin ei ole ystäviä ollenkaan. Taas herää mieleeni kysymys, miksi en muuta takaisin ystävien läheisyyteen. Sitten muistan sen saasteen, melun ja kiireen, jotka eteläisessä suomessa on vallalla. Kalliit asunnot. Ahtaus. Ihmisten kohtaamattomuus.
  Pinnaa vaan venyttämään, pantaa pään ympärillä löysemmäksi, asennetta rennommaksi, uskoa vahvemmaksi. Kyllä tämä tästä. Päivä on jo valoisampi. Kohta lumet sulaa ja kevät alkaa.
Kesällä kaikki on toisin.

Luovuuden ja läsnäolon virrassa

Kun saa viikon viettää energiaa enteilevien, tunteita tursuavien taideteosten keskellä kohdaten ihmisiä, ystäviä ja vieraita, avonaisena ja luovuuden virrassa, voi vain tuntea syvää kiitollisuutta ja kunnioitusta elämää kohtaan.
 Tunnen muuttuneeni, avautuneeni, saaneeni himpun ymmärrystä lisää, ehkä suvaitsevaisuuttakin. Avauduin taas luovuuden runsaaseen virtaan. Iloa ja kiitollisuutta tunnen kun olen saanut kasvaa Luovien Siskojeni rinnalla ja pursuan ylpeyttä Siskoistani! He ovat niin taitavia, luovia, osaavia, herkkiä, kauniita, monipuolisia, inhimillisiä. lämpimiä. Laatusanat eivät edes riitä kertomaan kaikkea.

kiitän lämpimästi ja nöyrästi kaikkia, keitä sain kohdata Galleria Allissa!
Kiitän myös lämpimiä ja vieraanvaraisia ystäviäni, jotka tekivät tämän mahdolliseksi; majoittivat, hoivasivat, jakoivat, ilahduttivat!