ensimmäinen "oikea" ulkomaanmatkani

Jos noita Ruotsin matkoja ei lasketa, ensimmäinen ulkomaan matkani suuntautui vuonna 1989 Jugoslaviaan. Olin ahkerasti opiskellut yliopistossa vuoden ja kesän painanut hulluna töitä vaneritehtaalla, joten syksyllä kaipasin irtiottoa arjesta ja ostin äkkilähdön etelään, joka sattui olemaan Jugoslavia. En tiennyt etukäteen maasta oikeastaan mitään.
Lentokoneessa jännitin, alkaako minua pelottaa. Olin kuullut niin monen pelkäävän lentämistä. Nousu tuntui ihanalta, samalta kun paineilmalaitteiden kanssa painuu meren syvyyksiin. Koneessa oli riehakas tunnelma. Joku laittoi pullon kiertämään koko koneelliselle. Olisikohan ollut rommia vai konjakkia, en muista. Pullo kuitenkin tyhjeni kierroksella. Maahan laskeutuminen sai raikuvat aplodit. Huomasin, etten ollut pelännyt missään vaiheessa.
Muistan sen ihanan tunteen, kun astuin ulos koneesta ja kostea lämmin ilma löyhähti kasvoille. Sitä tunnetta rakastan edelleen. Oli ilta ja pimeää. Tähdet tuikkivat tummalla taivaalla ja korviin kantautui eksoottinen sirkutus. Bussi lähti kuljettamaan väsyneitä matkustajia pitkin kapeaa tietä jyrkkiä vuorenrinteitä kiemurrellen. Viereeni istahti kaunis, puhelias nainen, joka kysyi saisiko ottaa kädestäni kiinni, koska häntä pelotti jyrkät rinteet. Muistan, että hän oli opettaja Kuopiosta ja hänellä oli kaksi lasta ja tumma miesystävä. Olisipa mukava tietää, mitä heille nykyään kuuluu. Heidän kanssaan vietin aika paljon aikaa lomalla.
Tutustuimme myös näyttävään nuoreen pariin, joten kun lapset olivat erään vanhemman pariskunnan hoidossa, kävimme viidestään esimerkiksi syömässä. Nuoren parin mies sattui olemaan Yö-yhtyeen Olli Lindholm. Kuiskuttelin opettajaystävälleni tiedoksi kuka tuo mies oli ja kerroin että olen Yö-fani. Lörppöttelijä tietysti kertoi asian Ollille. Olli innostui ja kysyi monellako heidän keikallaan olen käynyt. Vastasin etten yhdelläkään (ei meidän maalta ja matriarkka äitini helmoista lähdetty millekään keikoille!). "Et sinä sitten mikään oikea fani ole" tuhahti Olli. Siitä sekunnista lähtien en enää ollut minkään sortin fani. Olli oli matkalla uuden naisystävänsä kanssa, jonka hän daamin selän takana kertoi olevan vaarallinen, koska naisella oli kuulema vauvakuume.
Lovran oli nimeltään kylä, jossa asuimme. Se sijaitsee nykyisen Kroatian alueella. Jyrkät vuorenrinteet joiden päällä oli asutusta ja rinteiden juurella ihanat hiekkarannat. Meressä oli paljon merisiiliä, joita piti varoa ettei satuttanut jalkaansa. Ostin kumiset sandaalit, jotka jalassa uskalsin mennä mereen. Sandaalit haisivat pahalle, enkä sen reissun jälkeen enää niitä käyttänyt. Tuntui ihmeelliseltä ja jännittävältä pulahtaa suolaiseen meriveteen, jossa pystyi kellumaan kepeästi. Merivesi oli kirkasta, puhdasta ja turkoosin väristä. Missään muualla en muista nähneeni niin kaunista ja puhdasta merta kuin Adrian meri oli Jugoslavian aikaan.
Jugoslaviassa harva osasi englantia, joten innokkaat "rantaleijonat" kokivat pettymyksen toisensa jälkeen, kun emme ymmärtäneet toisiamme. Sen verran yksi herhiläinen sai minulle sanottua, että hänen ystävänsä, joka tulee pian meriltä, osaa englantia. Ja niinpä eräänä iltana discossa minun eteeni tuotiin mukavan näköinen tumma mies, Slobodan, jonka kanssa juttu luisti. Hän ei ollut niin tungetteleva kuin ystävänsä ja meillä oli oikein hauskaa. Yksi kohokohdista oli kun hän alkoi tanssittaa minua jotain heidän kansantanssiaan ja välillä hyppäsi ripaskaa. Jossain vaiheessa ihmiset kerääntyivät ympärillemme kannustamaan ja taputtamaan.
Tutustuin myös Itävaltalaisiin kavereihin, jotka olivat ajaneet kolarin autollaan ja muistan kuinka he mm esittelivät uudelleen muotoutuneita tennismailojaan. He olisivat halunneet minut viikonlopuksi luokseen johonkin juhliin, mutta olin silloin nuori ja arka enkä uskaltanut lähteä heidän kyytiinsä.
Kävin päivän reissulla Venetsiassa. Muistan että se oli ahdas ja likainen kaupunki. Olihan siellä paljon upeaakin nähtävää. Muranon lasi oli kaunista ja Gondolikyytiä piti kokeilla, vaikka maksoi maltaita.
Matkalla Venetsiaan, bussimme pysähtyi kaupassa, jossa oli pitkät jonot kassoille. Olli ja naisystävänsä eivät jaksaneet jonottaa vaan joivat oluensa kaupassa ja marssivat sitten pokkana ulos. Rajamuodollisuuksissa Olli sai aina metallinpaljastimen huutamaan valkoisine buutseineen, ne kun olivat täynnä helyä ja helaa.
 Eräänä iltana menin yksin syömään paikalliseen ravintolaan ja koska ruokalista oli kielillä, joita en ymmärtänyt, otin summassa jotain. Sain eteeni lautasen, joka oli täynnä mereneläviä kuorineen kaikkineen. En osannut syödä kaikkia kun en saanut kuorta auki.
 Loman aikana Jugoslaviassa oli raju devalvaatio. En millään saanut tuhlattua kaikkia vaihtamiani dinaareja, vaikka olinkin köyhä opiskelija. Seuraavana vuonna siellä alkoi sota. Se tuntui puistattavan karmivalta. Se kaunis paikka ja ne ihanat ihmiset sodassa.