Joulutonttu

Minun pihalleni on ilmestynyt joulutonttu!
Ruusupuskan keskellä olevan puisen karhun päähän on laitettu tonttulakki, jossa on letit. Eli tyttötonttukarhu :)
En tiedä kuka sen on tehnyt, mutta minulle tuli siitä todella hyvä mieli. Ensin nauratti ja sitten sisintä lämmitti ajatus, että joku on halunnut noin mukavalla ja persoonallisella tavalla minut yllättää. Tunkenut lunta hatun sisään, että se pysyisi pystyssä ja paikoillan ja vielä muotoillun mukavaksi katsella.

Kiitos ihanasta yllätyksestä, kuka sitten oletkin!

upeat naiset ja surkeat miehet?

Olenpa tässä taas pohtinut kummallista asiaa. Tunnen monta kaunista, älykästä, sanavalmista, hauskaa, ahkeraa, ystävällistä ja kerrassaan upeaa naista. He elävät yksin tai lasten kanssa.
Mikä ihme siinä on ettei suomalaisissa miehissä ole miestä kohtaamaan näitä ihanaisia naisia? Miehet valittavat, että naiset rakastuvat renttuihin. Enpä tiedä. Ei nuo upeat naiset ainakaan ole renttuihin rakastuneet ja siksi ovatkin yksin.
Miehet taas rakastuvat bimboihin ja hapannaamoihin. Onko tosiaan niin, että älykäs ja sosiaalisesti lahjakas, arvoja omaava nainen kutistaa miesten munat pieniksi??
Miksi tarpeet ja kysyntä eivät kohtaa? Onko kellään vastauksia?
Onko perinteiset parisuhde- ja perhemallit vain aikansa eläneitä?

Onneksi löytyy poikkeuksiakin. Tasavertaisia pareja, jotka kunnioittavat toisiaan ja sitoutuvat parisuhteeseen ja perheeseen aidosti ja sydämellään.

Siunausta ja kaikkea hyvää kaikille ihmisille parisuhdetilanteesta huolimatta!

kohti kestävämpää elämäntapaa

Kävin kesällä kestävän elämäntavan koulutuksen (KEKO) kenraaliharjoituksen sosiaalisen, maailmankuvallisen ja ekologisen osion ja nyt marraskuussa pääsin ihan oikean koulutuksen taloudelliseen osioon.
Koulutus on muistuttanut minua vanhoista tietämistäni asioista mutta myös tuonut uusia näkökulmia. Ennen kaikkea koulutus on antanut uskoa siihen, että vielä on jotain tehtävissä ja että on muitakin samojen asioiden ja ajatusten parissa pähkäileviä. Sekä suomessa että maailmalla on ihmisiä, jotka jo elävät todeksi kestävää elämäntapaa. Ihania ihmisiä, joihin on ollut ilo tutustua! Kurssilaiset ja kurssin vetäjät ovat tulleet rakkaiksi.
Muutama hyvä linkki:
http://siirtymaliike.org/siirtymakaupunkikonsepti/

www.maanystavat.fi

www.keuruunekokyla.fi
www.gaija.org

www.storyofstuff.com

Miksen siis minäkin voisi elää kestävästi!?
Kyllähän minä kierrätän (jos silloin kun se ei todellakaan ollut muotia) ja pyrin käyttämään lähiruokaa ja vältän turhaa kulutusta.
Miksi en sitten astuisi seuraavaa askelta ja muuttaisi ekoyhteisöön?
Yksi hidaste omille valinnoilleni on ollut oma kiinnittymiseni mammonaan ja ns. "turvalliseen" elämään. Tässä tapauksessa turvallinen on merkinnyt vanhaa tuttua ja rahasta riippuvaista. KEKOn kautta olen saanut vahvistusta ymmärrykselle, että asia on oikeastaan päinvastoin. Kestävä elämäntapa, joka ei ole riippuvainen tästä länsimaisesta hapatuksesta, on pidemmän päälle se turvallinen tapa elää. Omavaraisuus on voima ja turva. Samanhenkinen tukiverkko ympärillä on ilo, voima ja turva. Yhteisö on kuin muheva multa johon kasvaa. Se vaatii tietysti omaa kasvuvoimaa ja tietämystä omasta itsestään ja muiden huomioimista. Yhteisöeläminen on itsensä jalostamista, anteeksi antamista, anteeksi pyytämistä, kuuntelemista, huomioimista, tunteiden aitoa ilmaisua ilman väkivaltaista leimaa, sopeutumista, aitoa itsensä ilmaisemista ilman itsekorostusta.

Toinen iso kynnys valinnoilleni on lapseni. Onko minulla oikeus viedä lapseni vieläkin kauemmaksi omasta isästään? Vaikeuttaa entisestään heidän kohtaamistaan? Mutta onko vain minun tehtäväni huolehtia siitä...?
Toisaalta, eikö minun vastuullani ole näyttää hänelle omalla esimerkilläni omasta mielestäni oikeita vaihtoehtoja? Itsehän hän sitten omat valintansa lopulta tekee.

Kolmas iso haaste valinnoilleni on omat ihmissuhteeni. Valitsenko "perinteisen" perhemallin vai uskaltaudunko luottamaan siihen, että minulle oikea ihminen hyväksyy elämäntapani ja jopa tulee siihen mukaan. Minun on vaikea kuvitella parisuhdetta ilman yhdessä elämistä.
Yhteisöissä elää enemmän naisia kuin miehiä ja miehet ovat joko varattuja, omasta näkökulmastani "liian vanhoja" tai "liian nuoria" tai omituisia risupartoja tai jotain muuta kummallista asennetta löydän omasta päästäni. Tuossapa onkin työstämistä, asenteissani siis.

Rohkeutta ja avaraa mieltä lietson itseeni ja katson kuinka käy.

katkeria makuja menneisyydestä

Joskus on vaikea uskoa ihmisen hyvyyteen.
Silloin kun menneisyydestä tihkuu katkeraa ja syyttävää mahlaa. Ihmiseltä, joka on käyttänyt minua hyväkseen ja luvannut paljon kauniita asioita lunastamatta koskaan lupauksiaan. Joka on käytöksellään haavoittanut lastani. Ihmiseltä, joka on tärvellyt rumaksi pari uutta vuotta ja yhden joulun ja yrittää näköjään sitä taas. (sori vaan, ei tule onnistumaan! Mun sydämellä on kypärä ;)) Ihmiseltä, joka on levitellyt henkilökohtaisia asioitani sukulaisilleen ja "ystävilleen". Ihmiseltä, joka on useita kertoja suuttuessaan vaatinut minulta "älä ikinä ota minuun yhteyttä millään tavalla" mutta hetken päästä itse kirjoittaa tai ottaa jollain tavalla yhteyttä helpottaakseen omaa pahaa oloaan. Ihmiseltä, joka väen vängällä tunkeutui minulle rakkaan harrastukseni pariin, vaikka aikaisemmin se ei häntä kiinnostanut. Ihmiseltä, joka on pelotellut minua käytöksellään mm seuraamalla ja vaanimalla minua.
Pelottavaa. Ikävää. Surullista. Säälittävää.

Rakas, Joulupukki, tuothan katkerille ihmisille lahjaksi rakkautta ja lempeyttä, kiitos!

sikaflunssa ja rokotukset

Olen seurannut tätä "hysteriaa" saparotaudin ympärillä. Kuka sitä luo ja miksi? Mikä median motiivi on lietsoa tuollaista pelkoa?
Itsekin aluksi olin pelokas. Lähinnä pelkäsin pienen lapseni puolesta. Sitten tutkin vähän juttuja. Tavalliseen kausiflunssaankin kuolee aikamoinen määrä ihmisiä joka vuosi. Siis myös suomessa. Joka vuosi on tullut milloin lintuflunssaa milloin mitäkin. Ja onko suomen kansa kaatunut, ei ole! Riskiryhmään kuuluvia kuolee olipa flunssan nimi mikä tahansa. Se on ikävää mutta väistämätöntä.
Luin että rokotuksia suositellaan myös taudin jo sairastaneille. Voi pyhä jysäys sentään! Väkisinkin tulee mieleen että onko se tuo lääketeollisuus kaiken takana. Hyvä bisneshän se on kun kaikki valtiot ostavat kansalaisilleen rokotteita. Erittäin hyvä bisnes, etten sanoisi.
Kaikki myötätunto ja siunaus sairastaneille ja sairastaville, mutta lopetetaan jo pelkääminen. Pelko saa immuniteettimme heikoksi. Syödään kotimaisia marjoja ja vihanneksia, liikutaan reippaasti, rakastetaan toisiamme ja iloitaan yhdessä olosta niin pysymme terveinä, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jos meillä ei ole töitä, tehdään sitten vapaaehtoistyötä. Pääasia että koemme tekevämme jotain, jolla on merkitys. Merkityksellinen tekeminen on ihmisen hyvinvoinnin suurimpia tekijöitä. Suurin on tietääkseni ne läheiset ihmissuhteet. Pidetään huoli toisistamme ja sitä myötä itsestämme.

Rauhaisaa mieltä, iloista joulun odotusta ja nautinnollisia hetkiä läheisten kanssa, olivatpa niitä puoliso, lapset, toiset vapaaehtoistyöntekijät tai vaikka naapurit!

kohtasin Teiden Ritarin!

Nyt on sitten sekin koettu, miltä tuntuu kun autosta loppuu bensa keskelle korpea. Kerran keskellä Tukholman neljän ruuhkaa työntelin punaista kaikilla muhkuroilla ja ulokkeilla varustettua Porche 911:sta, mutta se on toinen tarina se.
Nyt matkalla Joensuusta Jyväskylään. Alla Lada. Varkauteen kuvittelin bensan riittävän.
Ensin auto yskii ja nykii. Sammuu melkein, nytkähtää eteenpäin, hyytyy, nytkähtää. Hädissäni katselen ympärilleni. Molemmin puolin vain synkkää metsää, keskellä keltainen viiva, ylämäki joka kaartaa oikealle. Onnekseni huomaan pienen metsätien toisella puolella ja sinne saan yskähtävän ajopelini nitkutettua. Huh, en sentään liikenteen tukoksi jäänyt.
Ovet lukkoon ja juoksen tielle, josta juuri sopivasti saapuukin auto, mersu. Heilutan autolle ja, kas, se pysähtyy. Epäilevän näköinen mies pipo päässä kurkistaa ikkunasta. Juoksen lähemmäksi ja selitän hengästyneenä tilanteeni. Mies pyytää kyytiinsä (tässä vaiheessa vähän arvelutti ja pelotti) ja matkalla kertoo asuvansa lähellä ja muistelee että hänellä olisi bensaa kotona kanisterissa. Se olisi helpoin tapa niin minun ei tarvitsisi hankkia kanisteria mistään. Minua epäilyttää mutta myönnyn, enhän muuta voi. Katselen vaivihkaa miestä, isoa, kultakäädyt ranteessa ja kaulassa. Muodikas nahkatakki. Juttelemme niitä näitä. Muistan että erään ystäväni vanhemmat asuvat lähellä ja soitankin ystävälleni siinä toivossa, että hän olisi käymässä vanhemmillaan. Turha toivo.
Mersu kaartaa hetken päästä (n 10 km) omakotitalon pihaan, mies käväisee sisällä, sitten autotallissa ja astelee tyytyväisenä hymyillen musta kanisteri kädessä takaisin. Siellä on kuulema muutama litra, eiköhän se lähimmälle bensa-asemalle riitä, hän toteaa.
Ajamme takaisin autolleni, mies lorauttaa bensat tankkiin ja autoni hyrähtää käyntiin. Jes! Mies kehoittaa ajamaan perässään niin hän näyttää lähimmän bensa-aseman. Se sijaitsee aika lähellä hänen kotiaan. Mies jää vielä katsomaan että pankkikorttini varmasti toimii kylmäaseman mittarissa. Onnellisena hymyillen kiittelen häntä ja yritän maksaa avusta, bensasta ja kyydeistä. Hän kieltäytyy ehdottomasti ottamasta vastaan. Käyn kipaisemassa autosta tuliaisiksi varaamani Pandan suklaan ja karkkipussin ja pyydän häntä ottamaan edes ne pieneksi kiitokseksi.
Kun mersu ja mies kaartavat pois asemalta, painan rekisterinumeron mieleeni. Luulenpa että tuo kohtelias ja avulias Teiden Ritari saa minulta joulutervehdyksen...

Uskoni ystävällisiin ja auttavaisiin ihmisiin on vahvistunut. Teiden Ritareita on olemassa!

kesäkeijuja ja muita lämpimiä kesämuistoja

Syksyn kirpistyessä, lämpimiä muistoja kesästä:
kuvat: Milona


vettä tomaatille


eväsretkelle lähdössä


joella


mummon kanssa


välipalaa omasta pihasta


kesäkeijuja

Saako itkeä?

Voihan itku, mikä itku!?
Suolaisia vesipisaroita, jotka valuvat silmistä. Mikä saa ne aikaiseksi ja kuka, missä ja milloin saa itkeä?

Kun itkettää kurkkua kuristaa ja sydäntä puristaa. Ajatus ei kulje kovinkaan kirkkaasti. Kädet nousevat automaattisesti silmille. Kurkusta pääsee kummallisia ääniä ja nenä alkaa vuotaa. Ryhti romahtaa, jalkoja heikottaa.

Syitä ja seurauksia:

1. Kipu, fyysinen. Kun sattuu johonkin. Vaikkapa varvas kiveen. Pienet lapset saavat silloin itkeä ja yleensä ainakin lapsen vanhemmilla on luontainen tarve lohduttaa. Halataan, otetaan syliin, puhalletaan. Isovanhemmilta kuulee yleensä: Ei se mitään, kyllä se siitä. Keksitään jotain muuta että kipu unohtuisi ja itku lakkaisi. Mistä he tietävät että "ei se mitään"? Mikä ei mitään? Miksi kipua ei saisi itkeä ulos? Miksi itku yritetään heti vaientaa?
Entä aikuiset? Miehet ovat usein "kovia jätkiä" eivätkä halua itkeä kipuaan. Neidit itkee. Eli on osoitus heikkoudesta itkeä. Naisten ehkä suvaitaan itkeä kipuaan, hehän ovat heikompia, kunhan eivät liian äänekkäästi itke. Eivätkä liian kauan.

2. Kipu, henkinen. Syy voi siis olla pettymys, loukkaus, vääryyden näkeminen/kokeminen, väsymys, masennus jne. Muut eivät voi välttämättä nähdä syytä ja silloin itkeminen aiheuttaa todella kiusaantunutta oloa ja hämmennystä. Kotona toivottavasti jokainen saa itkeä kun itkettää, mutta julkisesti itkeminen on hyvin arveluttavaa ja kyseenalaista. Suorastaan ympäristösaastetta. Muut vähintäänkin kääntävät päänsä pois, mielellään poistuvat paikalta. Joitakin alkaa säälittää mutta mitä tehdä tai sanoa. Hyvää ystävää voi halata, mutta entäs vieraampaa? Mitä siinä pitäisi sanoa? Vai pitääkö sanoa mitään?

3. Myötätunto. Jos näkee/kuulee toisen kipua tai/ja itkua, empaattiset ihmiset saattavat itsekin pillahtaa itkuun. Ja sepä vasta vaivaantuneen olon tekeekin vierestä katsojille. Vääryyden näkeminen saattaa myös itkettää. Eläinrääkkäys, väkivalta, julmuus, välinpitämättömyys, heitteille jättö, köyhyys jne. Ihminen, joka kokee nuo asiat vääriksi, saattaa purkaa pahaa oloaan itkemällä. Valitettavan moni on jo turruttanut itsensä TV-"viihteellä" eikä osaa tuntea empatiaa eikä tunne mitään vaikka näkisi minkälaista vääryyttä.

4. Ilo. Tämä on ihana aihe itkeä. Kun on oikein onnellinen tai liikuttunut toisen puolesta (vaikkapa häissä) tai jokin asia naurattaa kovasti. Pienissä määrin hyväksyttävää julkisillakin paikoilla. Liiallisena lokeroidaan hulluuden piikkiin.

Lasten itku siis on hyväksytympää kuin aikuisten ja naisten itku hyväksytympää kuin miesten. Yksityisesti itku on hyväksytympää kuin julkisesti. Julkinen itku "häiritsee" muita.

Itku puhdistaa ja keventää oloa. Se purkaa sisäisiä paineita. Vaikka itse itku tapahtuma tuntuu usein kivuliaalta, sen jälkeen olo on seesteinen ja puhdistunut ja mieli selkeä. Se tekee siis hyvää! Miksi ihmeessä tätä luonnollista puhdistumismuotoa ei sitten saa julkisesti tehdä? Onko yhteiskuntamme todellakin jo niin sairas, että kiiltävä kova kuori on tärkeämpi kuin kehon ja mielen luonnollinen tapa purkaa kestämättömiä paineita tai tilanteita. Itku tekee meistä herkkiä ja haavoittuvia, siis inhimillisiä ihmisiä. Ihmisyys on hukassa ja kiellettyä.
Itku saattaa myös saada toimintaa aikaiseksi. Ihminen haluaa toimia poistaakseen itkun syyn. Eli vaikkapa auttaa joko itseään tai toista ihmistä.

Halaus helpottaa itkevän oloa. Miksi? Se tuo turvan tunnetta, hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Onko se siis lähimmäisen tuoma "kilpi" pehmeän sisuksen ollessa esillä?
Miksi pelkäämme olla noita suojaisia sylejä niitä tarvitseville? Pelkäämmekö oman herkän sisuksemme puolesta? Ei kai kukaan sentään pelkää kivun tarttuvan? Mutta hetkinen, sehän tarttuu koska itku tarttuu, vai miten se oli... Paljastamme syliä tarjotessamme oman herkän vatsamme itkevän raadeltavaksi.

Kyllä on vaarallista lähimmäisenä olo! Kiillotelkaamme siis kilpiämme ja imekäämme itkut sisuksiimme, mitä siitä jos ne sitten vaikkapa väkivaltaisuutena, syöpänä, allergiana tai mielenterveysongelmana joskus ulos tulevat...

kuva: Milona

Suuri Kirja ja miten sitä luetaan

href="http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=62041&c=5">
Näin ollen minutkin pitäisi surmata, kivittää ja karkottaa. Orjana kyllä melkein olin Ruotisissa silloin 20 vuotta sitten...

Rakkaus, rohkeus ja häpeä

Olin viikonloppuna kuuntelemassa Tommy Tabermania. Taas. Hänen intohimoinen suhtautumisensa rakkauteen ja positiivisen humoristinen näkökulmansa ihmiselämään valloittavat minut kerta toisensa jälkeen. Juuri tuollaista rakkauden sanansaattajaa me jäyhät suomalaiset tarvitsemme!
Ihailen hänen rohkeuttaan astua kansan eteen järkyttävistä lööppiotsikoista huolimatta! Se ei varmasti ole helppoa vaan vaatii väkevää rohkeutta ja polttavaa paloa jakaa rakkauden sanomaa. Otsikkona hänellä olikin "rakkaus on rohkeiden laji". Ja sitä rohkeutta ja rakkautta hän käytännössä toteutti astumalla lavalle.
"katsoo kuin ruumista. En minä vielä ole kuollut!" hän lausahti jossain vaiheessa eturiviläiselle. Ja kun välillä sanat eivät tulleet tai menivät sekaisin, tunsin häpeän aallon lainehtivan kansan keskuudessa. Osa ihmisistä liikehti vaivautuneena. Pälyilivät ympärilleen kuin tukea hakien. Osa ihmisistä poistui paikalta. Mitä ihmiset häpesivät tai pelkäsivät? Rohkeaa rakastavaa miestä, jonka aivoja painaa kasvain vaiko ehkä sittenkin itseään sirkushuveja hakemassa? Ihmettelemässä miltä näyttää kaikkien rakastama Tommy aivokasvaimen kanssa?
Meitä ei ole opetettu kohtaamaan sairautta tai surua. Pakenemme ja/tai mykistymme niiden edessä. Päivittelemme selän takana. Minua hävetti niiden ihmisten puolesta, jotka pakenivat, minua säälitti ne ihmiset, jotka "tuijottivat ruumista", minua itketti, koska surin Tommyn sairautta, mutta tunsin myös valtavaa ylpeyttä häntä kohtaan. Ihmistä, joka elää kuten puhuu. Rakkautensa kokoinen jokainen on, hän on sanonut. Ja hän seisoi lavalla suurempana kuin koskaan.

henkistä huoltoa

Elokuu on täynnä satoa.
Mansikoita,mustikoita, perunoita, vattuja, viinimarjoja, karviaisia, porkkanoita, salaattia, valkosipulia, omenoita, sieniä... Korjattavaa ja säilöttävää riittää. Vaikka nykyään saakin kaikkea kaupasta, ei siinä ole samaa makua kuin itse tehdyssä. Lähiruoka on oikeasti sekä ekologisesti että eettisesti että energeettisesti parasta mahdollista.
Ihana naapurini antoi punajuuria ja tein pitkästä aikaa bors-keittoa. Nam!
Vaikka en lapsen kanssa voikaan ihan kaikkea kerätä ja tehdä mitä toivoisin, jotain kuitenkin ja nautin siitä suunnattomasti! Miten kiitollista ja tyydyttävää onkaan nähdä omien kättensä tuotosta konkreettisesti. Muistan lukeneeni jotain tutkimustuloksiakin siitä, että yksi ihmisen onnelliseksi saava tekijä on konkreettinen käsillä tekeminen. Siihen käytetty aika ei siis ole turhaa vaan tärkeää sijoittamista omaan ja sitä kautta myös läheisten hyvinvointiin!

Ja marjojen keruu on muuten tosi hyvää aivojumppaa! Sormien hienomotorinen liike käyttää yllättävän suurta osaa aivoista. Marjojen poimiminen on siis dementian ehkäisylääke, masennuksen estolääke, henkisen hyvinvoinnin edistäjä, ilon tuoja, perheväkivallan ehkäisijä, fyysisen hyvinvoinnin lisääjä... jne.

kuva: milona, näkymä omalta pihalta

paineita

Miksiköhän ihminen kerää paineita itselleen mitä kummallisimmista asioista? Ihmisellä tarkoitan nyt itseäni. Luokittelen itseni siis ihmiseksi sentään. Niin mahdottoman iloinen kun olenkin ystävien vierailuista, ne aiheuttavat myös paineita. Onko ruokaa ja juomaa riittävästi ja oikeanlaista, että kaikki tulevat kylläisiksi ja pystyvät syömään ilman irvistelyjä tai ilmavaivoja. Onko kotona riittävän siistiä ja puhdasta, että vieraan on miellyttävä tulla. Onko vessassa puhtaat pyyhkeet ja riittävästi paperia. Rasittaako vilkkaan pikkuneidin pulputus ja leikit vieraita. Tunteeko vieras olonsa vaivautuneeksi tai hylätyksi kun joudun jatkuvasti jakamaan huomiotani ja aikaani pirpanaan. Jne.
Vatsaa vääntää ja rintaa ahdistaa etukäteen huolehtiminen ja leukaperiäni alkaa kiristää jos prinsessani ei käyttäydy "nätisti".
Kun käännän asian toisin päin; en minä ystävän luo mene tekemään siisteys- ja tupatarkastusta. Okei, kädet pyyhin mieluummin vaikka omiin vaatteisiini kuin likaiseen käsipyyhkeeseen (ei sika- eikä muutakaan influenssaa tai vatsatautia meille, kiitos!). Olen kiitollinen siitä mitä tarjotaan ja olen lähinnä iloinen lapsen/lasten läsnäolosta ja ymmärrän että vanhempien on heistä huolehdittava vierailunkin aikana. Tiedän, että ainakin suurin osa ystäväni ajattelevat samoin (ainakin kaikesta muusta kuin siitä käsipyyhkeestä ;) ).
Miksi siis aiheutan itselleni turhaa painetta? Miksi yritän olla enemmän ja näyttää paremmalta kuin olenkaan? Tunne siitä ettei riitä, ei kelpaa, ei osaa. Juuret lienee siellä lapsuudessa kun mikään ei riittänyt, ei kelvannut enkä heti osannut.
Katson nyt itseäni peiliin ja mietin, siirränkö saman riittämättömyyden tunteen omalle lapselleni? Pyrkimys on parempaan vaan mikä onkaan toteutus? Tulos nähdään muutaman vuosikymmenen jälkeen...

Luovat Siskot

Kyllä elämä hymyilee tänä kesänä :)
Jostain syystä isompi koti houkuttelee kylään sellaisiakin ystäviä, joita harvemmin näkee. Kuluneena kesänä ei taida olla pariakaan viikkoa etteikö olisi ollut vieraita. Olen siunattu ystävillä!
Kulunut viikonloppu sujahti erityisen hyvässä seurassa. Luovat Siskoni eteläsuomesta huristelivat luoksemme. Maalailimme, kokkailimme, leikimme, uimme ja nautimme kesästä. Aah, tällaista lisää, kiitos!
Ja tänään saan vieraakseni lastensa kera ystävän, jota en ole tavannut muutamaan vuoteen.

mansikkakesää

Mansikoita on tytön kanssa nyt syöty niin paljon, että hän lipitti iltapalalla vain vaniljakiisselit kulhosta. Mansikat katosivat äidin suuhun.
Mansikka on yllättävän hapokasta, vie kynsilakat kynsistä! Uusi luomukynsilakanpoistoaine siis, suosittelen. Vaan siirtyyköhän lakka sitten mansikoihin? Siinäkö syy ettei tytölle maistunut?

Tanssireviiriä olen lomalla päässyt laajentamaan Maaningan Kasinon ja Liperin lavan verran. Maaningan lava on mieluinen. Riittävän iso lava ja tanssitaitoisia miehiä. Liperissä taasen oli mukava jutustella välittömien ihmisten kanssa :) Ja Syke toi sykettä kuten aina ennenkin. He soittavat aina oikealla sykkeellä ja ovat välittömiä hymyileviä esiintyjiä, siitä minä pidän!

Tärkeää elämässä

Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo.
Minkä teetkin, tee takapuoli savuten.
Syöksy siihen suorin vartaloin kahdella kierteellä
koska vain siten lunastat itsekunnioituksesi.

Ja jos kaadut, nouse ylös.
pane heftaa polveen ja etene taas.
Jos kaadut aina vain, ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,
niin suoraan mahalleen ja näköalapaikalle.
Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa
itselleen, koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

-Aino Suhola

Osaanko paremmin kärsiä vai rakastaa..?

Kärsimme,
koska toivomme toisten rakastavan meitä
kuvittelemallamme tavalla,
eikä niin kuin rakkauden tulisi ilmetä
- vapaana, hallitsemattomana,
ohjaten meitä voimallaan ja
estäen meitä pysähtymästä.

Paulo Coelho: Zahir

Voi himputti, taidan olla norsuille sukua, koska kärsin. Minua ei rakasteta minun haluamallani tavalla tai minua ei rakasta ne ihmiset, joiden haluaisin minua rakastavan.
Kun saan vastaanottaa rakkautta aivan yllättävältä taholta ja yllättävällä tavalla, hämmennyn. En tunne ansaitsevani sitä. Ikäänkuin rakkautta voisi jotenkin ansaita.

Aamurukous

Tämä päivä on mennyt toistaiseksi hyvin. En ole
juorunnut, en menettänyt malttiani, en ollut ahne,
häijy, itsekäs, tyytymätön enkä koppava.

Mutta kohta aion nousta vuoteesta, ja sitten
tarvitsenkin jo kovasti apua!
Amen.

Sinitaivas Kuikalla

Otsikko ei ollunna kirjoitusvirhe. Ei kuikka sinitaivaalla vaan tosiaan Sinitaivas Kuikalla!
Keskisuomen parhaaksi tanssilavaksi äänestetty Kuikan lava on maineensa veroinen. Kaunis, viihtyisä ja tanssillinen. Viime keskiviikkona siellä esiintyi siis Sinitaivas. Muistaakseni vuoden viidyttäjä viime tai toissa vuonna. Todella hyvä ja monipuolinen yhtye! Soittaa monipuolista musiikkia lahjakkaan monipuolisesti. Soitinrepertuaariin kuuluu sellaisia soittimia joita yleensä ei tanssikeikalla kuule. Esim poikkihuilu ja tinapilli. Kyseisiä soittimia käsitellyt poika soitti vissiin ainakin viittä eri soitinta keikan aikana!
Ja nuorten miesten iloinen ote ja kontakti yleisöön oli niin hurmaavaa että vanhaakin lämmitti :) (juu, ja oli silmänruokaakin!)

Paikalla olleet tanssittajat olivat parhaasta päästä eli pääsin oikein nautiskelemaan kaikista lajeista. Erityisesti jäi mieleen kunnon tangot, cha chat ja jopa parit salsat! Ihana tanssi-ilta!

Sommartiden hej hej!

Vihdoin se on täällä ja oikeaan aikaankin. Kesä silloin kun suurin osa suomalaisista jää lomalle!

Ensin vähän vielä juhannuksesta: olin juhannuspäivänä Syvälahdessa tansseissa. Esiintyjinä Arja Koriseva ja Jari Sillanpää. Osasin odottaa tungosta mutta kun puoli tanssilattiaa oli täyttynyt seisovista lavalle tuijottelijoista, alkoi vähän nyppimään...
Arja on aina yhtä iloinen ja energinen. Oikea neiti Kesäheinä kukkaseppele päässään! Tai siis Rouva. Jarikin on ihku mutta heidän miksaajallaan (vai mikä se on joka seisoo tärkeänä nappuloita täynnä olevan pöydän äärellä tanssijoiden tiellä takaoikealla) on vissiin mennyt kuulo, koska musiikki oli niin kovalla että korviin sattui. Ei voinut olla sisällä kun Jari esiintyi. Oli pakko mennä ulkolavalle, joka kyllä oli mukavasti väljempi tanssijoista mutta lattia puolestaan niin nihkeä että polvet huusivat armoa ekan tanssin jälkeen. Ja juhannussää oli sen verran viileä että hikisenä ulkolavalla tanssiminen toi tullessaan seuraavalle viikolle kipeän kurkun ja nuhan sekä yskän :( Että sellaista juhannusseuraa...

Mutta nyt siis kesään. Ekat päivät suomalaiset loistavan onnesta kilpaa auringon kanssa. Uimarannat täyttyvät pinnaltaan keitettyjä rapuja muistuttavista ihmisistä ja paljasta pintaa sekä kirkkaita kuoseja näkyy kaikkialla. Sitä paljasta pintaa vilkkuu kaduilla ja kaupoissa joskus ihan ällötykseen asti. Äijien läskipersevako tai kaljamaha ei ihan silmiä hivele. Mutta onneksi katseen voi aina kääntää vierellä keinahtelevan emännän kesäkoltun alta hytkyen tursuavaan rintamukseen tai selluliittipeppuun. Vau!

Kauniilla säällä on mukava lähteä vaikka pyöräilemaan lapsen kanssa. Vaan rento meininki muuttuu pian kauhuksi kun saa pelätä ohi suhahtelevia ja paukkuvia rullaluistelijoita ja varsinkin rullahiihtäjiä! Olisipa mielenkiintoista kuulla tilastoa kummat saavat kesäisin enemmän ruhjeita, kypärättä huristelevat rullailijat vaiko heidän alleen jäänet uhrit.

Muutaman kauniin hellepäivän jälkeen alkaa kuulua narinaa sieltä ja täältä. On niin hiki ja kuuma ja ihoa polttaa ja mitään ei jaksa tehdä ja koko ajan pitää kastella kasvimaata/kukkia ja nurmikko palaa yms.

Noo, olenpas minä nyt negatiivinen. Oikeasti on ihanaa kun on lämmintä, ihmiset hyväntuulisia, uimavedet uimakelpoisia, kukat kukkii ja kaikki on hyvin!

kuva: Milona. maisema Kiteen Pajarinhovin eläinpuiston polun varrelta, aika hulppea vai mitä!

Juhannuspaineita

Kun maaginen keskikesänjuhla, Juhannus, lähestyy, alkaa paineet kertyä yhden jos toisenkin jommassa kummassa tai molemmissa päissä.
Juhannuksenahan pitää olla jossakin. Muualla kuin kotona. Juhannuksena pitää olla hauskaa. Juhannuksena pitää olla heila. Juhannuksena pitää syödä hyvin ja usein myös juoda.
Tiet täyttyvät kireistä juhannukseen kiirehtijöistä. Kaupat tyhenevät ruuasta kuin tiedossa olisi nälänhätä.

Entäpä ne sinkkuihmiset, joiden ystävät ovat pariutuneet, jotka eivät harrasta ryyppäämistä eivätkä halua mennä vanhempiensa/sukulaisten mökille tai eivät itse omista omaa mökkiä. Mitä he tekevät?
Juhannustanssit ovat aattona kamala kokemus. Lava täynnä humalaisia "kerran kesässä lavalle"-tyyppejä. Perheelliset viettävät omaa Juhannustaan omissa ympyröissään. Ei mukaan kutsuta sinkkua. Missä tahansa yleisellä paikalla tai tapahtumissa on vain humalaisia.

Oi, suuri keskikesän juhla, sa juhla perheiden ja humalaisten!

EU-vaalit ja johtopäätöksiä niistä

Mitä pitäisi ajatella kun äänestysprosentti on vain 40,2? Suomalaiset, hoi, missä luulette että niitä päätöksiä oikeasti tehdään!?!
Mutta ne jotka äänestävät EU-vaaleissa ovat oikeasti hereillä ja haluavat muutosta aikaiseksi. Kertoohan siitä tulos: Soini ääniharavana! Vihreille kaksi paikkaa (hyvä vihreät!), demareiden vetonaulana sitoutumaton ortodoksi pappi! Olen Isä Mitro fani mutta tuo puoluevalinta minua kyllä kummastutti. Niin sitoutumaton kun olikin. Nöyryyttä ehkä halusi sillä valinnalla osoittaa? Huhuja kuulin erään puolueen sisältä siitäkin, että Mitro olisi mennyt puolueeseen joka maksoi eniten. Panettelua vaiko ei?
Rohkeutta sanoa omat mielipiteensä, jotka/vaikka ne eivät miellytä kaikkia (Soini), vihreyttä,ekologisuutta ja kokemusta (Hautala ja Hassi), hengellisyyttä ja elämäniloa (Mitro). Samoilla määreillä voisin kuvata omia arvojani joten olen erittäin tyytyväinen vaalien lopputulokseen Suomen osalta!
Kyllä kauniita ja fiksuja suomalaisia naiseuroparlamentaarikkoja -kaikista puolueista - kehtaa maailmalla esitellä, hyvä suomalaiset naiset!
katsokaapa kuvia: http://www.vaalikone.fi/euro2009/uudetvalitutkuvina.htm?VP=99 -

Helteessä hohkavan asfaltin tuoksu

Yleensä kesään mielletään järvi ja mökki. Makkarat grillissä tirisemässä ja itikoiden ininä. Kuikan huuto, aamu kaste ja kärpäset. Ah ja nam!

Mutta kyllä kerran kesässä on päästävä myös Hesaan! Espalle jäätelöä nuolemaan. Kukkamekon helmat ohikolistelevien ratikoiden imusta heilahdellen tallustelemaan pitkin Aleksia. Kauppatorille maalitauluksi lentäville lokinpommeille ja syljeskelemään kirsikan siemeniä kolera-altaaseen. Kolmen Sepän patsaalle tuoksuttelemaan kuumaa asfalttia. Ihastelemaan muotia ja monenkirjavia ihmisiä. Kuulemaan taas samat pirteät perulaispillipiiparit. Väistelemään hitaammat allensa jyrääviä stadilaisia. Palata sitten taas tyytyväisenä omaan rauhalliseen, hiljaiseen, puhtaaseen kotiin, Keskisuomeen :)

Uusi kokemus minulle oli Hyvinkää ja sen kohteliaat autoilijat! Jokaikinen autoilija antoi suojatielle pyrkivälle tietä!! Kaikki. Tuli mukava olo moisesta kohteliaisuudesta, kiitos Hyvinkään autoilija!
kuva: Milona,Hyvinkään puistoaluetta

Kirja suosituksia

Sinulle, joka kaipaat uutta näkökulmaa ja rauhan tunnetta elämääsi, suosittelen Anthony de Mellon kirjaa Havahtuminen.
Helppolukuinen kirja mutta sisäistäminen vaatii avoimmuutta. Ja halua havahtua, herätä. Ennakkoluulojen pois jättämistä. Luopumista.

Jos taas haluat työstää parisuhdetta, etsipä käsiisi Harville Hendrixin "kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu". Tätä kirjaa siteeraa parisuhdeterapeutitkin. Perusteellinen kirja aloittaa pohdinnalla mihin oikeasti rakastumme kun rakastumme johonkin ihmiseen ja lopettaa käytännönharjoituksiin parisuhteen eheyttämiseksi. Tietää töitä mutta niiden myötä myös satoa parisuhteen hedelmatarhasta!
Kirjan painokset taitaa olla loppu kirjakaupoista mutta kirjastosta ainakin löytynee.

Leskenlehdet, kevään arjen auringot!

Kun lumi sulaa, paljastuu harmaa ja nuhruinen maa. Viime kesän kasvua kuolleena sikin sokin, harmaan eri sävyt kukertavat, on märkää ja likaista. Tai kuivaa ja pölyistä. Roskia ja koirankakkaa. Mutta kaiken tuon rumuuden keskeltä nostaa päätään pieni ja vaatimaton mutta kaiken keskellä häkellyttävän kaunis ja loistava leskenlehti. Aivan kuin se kunnioittaisi suurta elämänvoimaa ja lämpoä tuottavaa aurinkoa ulkonäöllään. Muoto ja väri täsmäävät.
Siinä se hehkuttaa kirkkauttaan ja säteilee iloaan. Se herättää uskon muunkin luonnon heräämiseen. Se lupaa uutta kesää, iloa, valoa, lepoa, värejä ja lopulta satoa.
Ystävät ovat kuin nuo leskenlehdet. Keskellä ankeutta ne tuovat muistutuksen elämän kauneudesta ja ilahduttavat ankeaa tallustusta keskellä harmaata maata. Ystävät pilkistävät esiin ja saavat hymyilemään. Mitä enemmän noita ystäviä on, sen kirkkaammalta ja kauniimmalta arki näyttää. Jos poimit leskenlehden ja laitat sen itsekkäästi omalle pöydällesi vesilasiin, se kuukahtaa hetkessä. Leskenlehdet on tarkoitettu tien pientareelle. Siellä ne kaunistuttavat ja virkistävät niin sinun kuin minunkin matkaa.
Jope Ruonansuu laulaa "ollaan enkeleitä toisillemme". Aina ei vaan kykene ja jaksa niin suureen rooliin, mutta ollaan kuitenkin niitä leskenlehtiä. Koiranjätöksestäkin nostamme iloisina päämme herättäen ohikulkijan huomion keltaista uhkuvana mutta nöyränä omasta pienuudestamme. Ja kunnioitetaan ja siunataan meidän matkan varrelle nousseita leskenlehtiä!

Auttaminen

Meille on yleensä opetettu että toisten auttaminen on hyvä asia. Miksi siitä ei sitten aina tule hyvä mieli autettavalle tai miksi se jopa saa läheisten välit säröille?! Tai onko mahdollista että auttaminen saattaa vahingoittaa autettavaa?

Mitä auttaminen oikeastaan on?
Onko se sitä, että neuvon toista kun näen hänen olevan väärässä? Silloinhan asetan oman näkemykseni hänen näkemyksensä yläpuolelle ja silloin oikeastaan osoitan hänen olevan tietämätön tai osaamaton. Eihän sellainen toisen alentaminen voi olla auttamista? Eikö se ole ennemminkin itsensä ylentämistä, itsensä paremmaksi asettamista?
kuinka monta kertaa onkaan appivanhempien hyvää tarkoittavat neuvot vahingoittaneet nuorenparin yhteiseloa kun omille vanhemmille ei ole osattu asettaa rajoja ja siten sallittu oman puolison reviirin ja sietokyvyn ylittymisen.
Tai kuinka onkaan satuttanut parasta puolisolleen haluavan siipan kärkevät neuvot.

Jos lähimmäinen kysyy vilpittömästi neuvoa, silloin kai voimme oman näkemyksemme sanoa? Mutta se olisi osattava tehdä hienotunteisesti, toista loukkaamatta. Se jos mikä on taitolaji. Koskaan ei voi tietää kuka loukkaantuu ja mistä. Ehkä pitäisi miettiä kuinka läheiset ja luottavaiset välit ennestään ovat. Jos ystävyys on lujalla ja vahvalla pohjalla, yhteistä elämää ja kokemusta on jo vuosia takana, oman mielipiteen sanominen on melko turvallisella pohjalla.

Jos joku kysyy konkreettista apua jonkin asian tekemiseen, silloin avun antaminen kai on auttamista? Entäpä jos kysyjä onkin ihminen, joka haluaa päästä kaikesta helpolla tai käyttää toisia hyväkseen ja pyytää kaikkeen apua toisilta, heidän voimavarojensa kustannuksella? Onko avun antaminen silloin oikeastaan uhrautumista tai jopa typerää?
Jos vaikkapa tuomme alkoholistille viinaa tai siivoamme hänen tuhojaan tai valehtelemme työnantajalle häen "sairaudestaan" hänen niitä pyytäessään, emmekö silloin vain mahdollista hänen juomistaan? Ja siten paitsi pitkitä hänen mutta varsinkin hänen läheistensä kärsimystä. Alkoholisteja suomalaisessa yhteiskunnassa vielä jotenkin ymmäretään ja heille ymmärtäväisestä hymähdellään, mutta kuka ymmärtäisi tai auttaisi alkoholistin oirehtivaa puolisoa tai lapsia?!

Jos näemme lapsen tai muun puolustuskyvyttömän tarvitsevan apua, silloin apu lienee paikallaan. Mutta miksi juuri niihin emme useinkaan uskalla puuttua? Pelkäämme lähipiirin reaktioita "toisten asioiden puuttumiseen". Tai pelkäämme auttamisella aiheuttavamme enemmän vahinkoa.
Esimerkiksi kerrostalossa seinän takaa kuuluu säännöllisesti joko lasten tai puolison itkua, kovaa kolinaa ja "älä" sekä "lopeta" huutoja. Pelko naapurin raktiosta meitä kohtaan jättää soittamatta sitä ovikelloa ja kysymästä onko kaikki hyvin. Silloin olisi ehkä parasta soittaa poliisille! Tosin itse olen kokenut sen, että ystävä soitti yöllä hädissään ja kertoi että hänen miesystävänsä hakkaa. Puhelu katkesi kirkumiseen. Soittaessani poliisille he tiedustelivat voinko tulla avaamaan oven (kyseinen pariskunta asui kerrostalossa toisella puolella kaupunkia). En voinut, ei minulla ollut sinne avaimia eikä minulla ollut edes autoa jolla sinne olisin päässyt. "Emme voi sitten tehdä mitään" oli tyly vastaus. Ystävä löytyi hengissä mutta mustelmilla seuraavana päivänä hänen luokseen pyoräiltyäni.

Onko uskonnon nimissä tehty auttaminen jotenkin "pyhempää" kuin muu auttaminen? Kun uskonnollinen yhteisö sallii sisäsiittoisuuden tai seurakuntalaisen eristämisen muusta maailmasta? No, ne tietysti ovat ääriesimerkkejä ääriolosuhteista.

Oma näkemykseni on kaikessa "maailman parantamisessa" että ensin oma tontti puhtaaksi ennenkuin mennään toisten tonteille. Pyritään pitämään huolta omasta osuudesta omassa perheessä ja lähipiirissä. Emme kirkasta sädekehäämme lahjoittamalla suuria summia hyväntekeväisyyteen jos oma perheemme kärsii tuon lahjoitettavan summan ansaitsemisesta. Eli hankimme mammonaa perheemme kustannuksella.
Ketä me luulemme olevamme neuvomaan naapureita jos oma perheemme ei ole puheväleissä keskenään?
Olemmeko oikeita ihmisiä antamaan kasvatusneuvoja toisille jos oma lapsemme ei voi hyvin?
Onko meillä oikeus huomautella puolisomme virheistä jos emme itse pysty kohtaamaan häntä aidosti ja myötätuntoisesti?
Onko tekopyhää olla vaikkapa WWF:n jäseniä jos emme huolehdi kierrätyksestä omassa keittiössämme?

Auttaminen olisi siis suotavaa ja tarpeellista mutta autettavan ehdoilla jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen.
Ehkä kuitenkin riski omien käsien likaantumisesta kuin välinpitämättömyys, vai mitä?!

Tanssin taikaa Aitoossa

Kävimme ystävättäreni kanssa tutustumassa meille uuteen lavaan Aitoossa. Menomatkalla todistimme todeksi sisäisen blondiutemme kun seurasimme sokeina netistä ottamiamme ajo-ohjeita. "Nopein reitti" johdatti meidät pikkuriikkisille kesällä leppoisaan prätkäcruisailuun sopiville syrjäteille. Lopulta otin sitten kartan käteen ja nauroin typeryydelleni; lavalle olisi ollut parikin ihan sujuvaa reittiä isompia teitä pitkin. Mutta tulipahan nähtyä upeita taloja! Kuola valuen ohitin vanhoja puukartanoita järven rannalla tai kauniisti pienellä kukkulalla.
Honkalan lavan lattia oli hyvä ja L-muoto epäilyistäni huolimatta toimiva, koska näin hakurivi sai rauhassa elää L:n sopukassa häiritsemättä tanssijoita. Ja hakurivistä näki suoraan esiintymislavalle, mikä minusta oli tosi kiva juttu, vaikkei siellä hakurivissä juuri tarvinnutkaan seisoskella.
Eli miehiä taisi kerrankin olla enemmän kuin naisia ja kaikenlisäksi erittäin tanssitaitoisia miehiä!! Ah ja nam! Sellaisia intensiivisiä hitaita ja nautinnollisia tangoja en ole keskisuomen lavoilla päässyt kokemaan! Ja useamman eri miehen viemänä! Kaikki lajit polkkaa ja masurkkaa myöten sujui ennalta tuntemattomien tanssittajien kanssa loistavasti. Kiitos herrat!
Lämmin kiitos myös Taikakuulle joka soitti erittin tanssittavaa ja monipuolista musiikki! Ja on ne pojat vaan aika syötävän näköisiä, silmän ruokaakin siis ;)

Aurinko!

Nyt on sitten päivä jo kukon askeleen pidempi yötä, jihaa!!
Aurinko paistaa ja hanget hupenee, linnut laulaa melkein korvia huumaavasti ja räystäät tippuu. Jos joku ei ole huomannut, niin kevättä pukkaa :)
Auringonpaiste herättää taas eloon. Tuo lämpöä, valoa ja toivoa. Kyllähän se paljastaa myös pölyt ja rypyt mutta ei anneta niiden häritä. Siivotaan ja nauretaan. Rypythän ovat kunniamerkki naurusta, ilosta, ainakin silmäkulmissa, vai mitä!
Ei tuhlata aikaa epäkohtien tuijotteluun vaan annetaan auringonsäteiden leikkiä kasvoilla, imetään valo ja lämpö talven kohmettamiin soluihimme!
Nyt on aika vaihtaa kukkamullat ja ihailla kasvun ihmettä. Narsissit ja tulppaanit pikku aurinkoina pöydille!

Kesä on tulossa! Kesä, kesä, kesä! Heittäydytään loma tunnelmaan jo etukäteen. Löysätään kiristävää sädekehää tai luovutaan huolien täyttämästä taakasta hartioilla. Ei me niitä tarvita, eihän! Arki sujuu joustavammin ja mieli on keveä ilman kiristyksiä ja taakkoja. Kaivetaan kaapin perukoilta se kaikista raikkaimmman värinen vaate ja tuodaan lisäväriä ja -iloa ympäristöömme.
Hymyillään vastaantulijoille :)
Nuoleskellaan jäätelöä ja sitä mahdollista siippaa siinä vierellä. Taatusti olo paranee ja mieli kohenee, molemmilta. (jos hää meinaa pyristellä vastaan, kutita leuan alta ja sano pilke silmäkulmassa:kuti,kuti!) Jos ei ole siippaa, rutista ketä tahansa lähimmäistä! Usko pois, ei hän siitä loukkaannu, päin vastoin.
Jos vaatteet on päässy kaapissa kutistumaan, ajattele, että nyt sinussa on muutama kilo lisäiloa kropassa!! Olet entistäkin mukavampi halata (vai väittääkö joku että luita on mukavampi halata kuin pehmeää nauravaa ihmistä!?) !
Eikä hoikkien nyt pidä loukkaantua, ihania ja halattavia tekin ootte!!

Aurinkoenergiaa saa myös kaikesta keltaisesta ja orannssista ruuasta! Eiku herkuttelemaan.

Kuunnelkaa Katja Lukinin "vitamiini"!
"Murheet tanssin kaikki eiliseen, mikään ei voi estää tätä valoo.... tämä vitamiini, heilumaan sai lanteet, baila,baila,baila, baila,baila,baila. outo vitamiini rennoksi sai ranteet.." (baila=tanssi)
Siis TANSSIMAAN!!!

Täten annan valtakunnallisen virallisen luvan nauruun, iloon, hymyyn, halaamiseen, nuolemiseen ja tanssimiseen ;)

Kevätpäiväntasauksen juhla

Sisareni ja veljeni kautta maailman! (Tuula Kristiina Lauri)

Laulu kiertää maailmaa
Laulu rauhaa rakentaa
Lähde mukaan auttamaan!

Näiden sanojen kera kutsun Sinut mukaan unelmaani, missiooni. Perjantaina 20.3.2009 on kevätpäivän tasaus, jolloin pohjolassa taas päivä pitenee pitkin harppauksin ja valo voimistuu. Kutsun Sinut kokoamaan tuon päivän aikana ryhmän ihmisiä ympärillesi, suuren tai pienen ryhmän - laulamaan yhdessä. Laulussa on voimaa!
Jos olet töissä koulussa, päiväkodissa, nuorisotyössä, vammaistyössä, vanhusten parissa tai muussa vastaavassa, kutsun Sinut järjestämään iloisen lauluhetken työpaikallasi sen pituisena kuin se päivärytmiinne sopii.
Kokoan itse yhden ryhmän Turussa, josta joulurauhakin julistetaan koko maailmalle joka vuosi. Oletko Sinä valmis kokoamaan oman ryhmäsi omalle paikkakunnallesi? Kokoonnutaan tuon päivän aikana yhteen laulamaan lauluja ilosta, rakkaudesta, ystävyydestä, luonnon kauneudesta, vapaudesta ja rauhasta kansojen kesken! Lauletaan käsi kädessä, sydämen kyllyydestä! Pidetään laulun iloa yllä tunnin ajan tai ryhmäsi aikatauluun sopivan tuokion verran. Kokoontukaa siis yhteen, iloitkaa ja riemuitkaa. Nähkää kaikki kaunis ja hyvä ympärillänne. Katsokaa toisianne, nähkää miten te säteilette yhdessä. Katsokaa luontoa ympärillänne, omaa rakasta Äiti Maatamme. Tuntekaa kiitollisuutta, yhteenkuuluvuutta, auttamishalua, anteeksiantoa, sovintoa, iloa ja rauhaa.
Kutsun Sinut myös laittamaan tätä kutsua eteenpäin, niin monelle kuin suinkin. Erityisen iloinen olen, jos Sinulla on Suomen ulkopuolella kontakteja, joille haluat laittaa tämän käännettynä kyseiselle kielelle. Laittaisitko käännöksen sitten myös tulemaan minulle.
Halutessasi voit liittää myös tapahtumaan lipaskeräyksen Punaiselle Ristille tai vastaavalle hyväntekeväisyysjärjestölle - tai voitte ryhmässä ideoida vapaaehtoistyötä, jota juuri omalla seudullanne tarvittaisiin. Silloin saadaan hyvä kiertämään monin tavoin. Jos myös Sinusta rauhanrukous tuntuu sisimmässäsi hyvältä ajatukselta, toivon että voitte lukea lopuksi jonkin rauhanrukouksen ääneen, piirissä ja käsi kädessä. Laitan tähän ehdotukseksi kahden sanan mittaisen Lakota-intiaanien rukouksen:
"MITAKUYE OYASIN"
Se tarkoittaa "olemme kaikki yhtä" tai "kaikki sukulaiseni". Rukous kunnioittaa jokaisen omaa henkistä polkua ja tunnustaa ihmisten, eläinten, kasvien, kivien ja maaperän pyhyyden - kaiken elämän pyhyyden – ja luo tietoisuuden energian, joka voimistaa rukouksen lausujan lisäksi koko planeettaa.
Rakas ystävä, olen hyvin iloinen ja kiitollinen avustasi. Toivon myös, että voisit laittaa minulle tiedon, montako ihmistä on osallistunut järjestämääsi tilaisuuteen, missä se on pidetty ja mihin aikaan. tuukris@gmail.com.
Samasta osoitteesta voit kysyä lisää, jos tulee jotain kysyttävää. Jollet voi tai ehdi tällä kertaa toteuttaa laulutilaisuutta, laitathan kuitenkin tämän viestini eteenpäin, jotta missioni toteutuu. Ei minun takiani, vaan sen hyvän vuoksi, jota se tuo osaltaan maailmaan. Että ymmärrämme yhteistyön ilon ja voiman.

suhteellinen totuus

Totuus. Mikä on totuus ja kuka sen määrittelee?! Voiko totuudelle asettaa jonkun mittariston?
Löytyykö insinööriä, diplomilla tai ilman, joka sellaisen mittariston loisi?
Jokaisella on oma näkemyksensä ja oma totuutensa, joka pohjautuu oman elämän kokemuksiin. Lapsena opittujen mallien ja elämän eteen heittämien haasteiden läpi yritämme nähdä totuuden.
Tuntuu että vahvimmat "totuudet" jostakin asiasta on ihmisellä, joka ei tiedä kyseisestä asiasta oikeasti mitään.

Suomalaiset ihmiset arvostavat toisissaan eniten rehellisyyttä. Ja uskon, että lähes jokainen ihminen on rehellinen! Oikeasti. Kyse on vain totuuden eri näkökulmista.
Kun yhdellä ihmisellä on samassa huoneessa kuuma jossa toisella on kylmä. Kumpi kertoo silloin totuuden, onko huone kylmä vai kuuma? Onko totuus silloin läsnäolijoiden kokemusten keskiarvo? Vaikuttaako vaatetus tuolloin totuuteen? Villapuvussa on lämmin kun shortsit päällä paleltaa.

Kun ihminen analysoi toista ihmistä, kertooko hän totuuden? Äiti katsoo tytärtään (olkoon hän nyt vaikka Kaisa) ja toteaa hänet kauniiksi, kiltiksi ja herkäksi. Kaisan anorektian partaalla häilyvä ystävätär toteaa Kaisan pullukaksi ja äkkipikaiseksi. Kaisan opettajan mielestä Kaisa on hiljainen ja älykäs. Kaisan poikaystävä näkee Kaisan fyysisesti seksikkäänä mutta ärsyttävän mustasukkaisena. Jne. Kuka heistä kertoo totuuden Kaisasta? Omasta mielestään Kaisa on epävarma ja ruma. Onko se sitten totuus?

Toisten ihmisten elämän seuraaminen ja ruotiminen on kautta aikojen ollut ihmisten suurin huvi. Sitähän nuo tosi-TVt ja draamasarjat ovat pullollaan. Kun seuraamme toisen ihmisen elämää, etsimmekö silloin totuutta, mitä elämä on? Kun arvostelemme naapuriamme, näemmekö oikeasti totuuden? Onko meidän oma elämämme ainut oikea tapa elää? Osaammeko elää itse niin totuudellisesti että meillä on oikeasti varaa arvostella muita?
Miksi kirjakaupan hyllyt notkuvat kirjoja, joissa neuvotaan kuinka tulla onnelliseksi ja menestyväksi? Miksi kirjastojen kysytyimpiä kirjoja ovat ihmissuhde-, itsensä löytämis- ja itsensä kehittämisoppaat?
Löytyykö kirjoista totuus oikeasta tavasta elää? Entä televisiosta tai netistä? Raamatusta?
Eiköhän jokaisen ole vain käytännössä elettävä sitä omaa elämäänsä ja etsittävä sitä omaa totuuttaa (jossa yllämainitut apuvälineet varmasti auttavat jonkun verran).

Mitenköhän paljon rikkaampaa ja antoisampaa elämä olisi jos totuuden lausumisen=arvostelemisen sijaan vilpittömästi auttaisimme ja puhtaasti kannustaisimme kanssakulkijoitamme?

Mustasukkaisuus

Tunteista vielä. Listalta jäi mustasukkaisuus.
Siinäpä yksi viheliäinen tunne. Onko se oikeastaan enemmän kateutta (minäkin haluan samaa mitä tuolla toisella on), omistamisen halua (tämä on minun, älä edes katso!), pelkoa (en halua jäädä yksin) vai mitä? Vai sekoitus kaikkia noita?
Muumeissa oli tänään vedenneito, jonka näkivät ja siitä lumoutuivat vain muumilaakson miehet. Naiset sitten mustasukkaisuuksissaan halusivat täyttää lammen, jossa vedenneito oli nähty. Etunenässä Vilijonkka, jolla ei ole edes miestä.
Mustasukkaisuus on inhottava raastava ja kalvava tunne rinnassa tai vatsassa. Se saattaa halvaannuttaa tai saada tekemään dramaattisia tekoja. Kuten muumeissa.
Eräs ystäväni kertoi, että kun hänen miehensä on ulkona ilman häntä, hän laittaa iltapalaa valmiiksi miehelleen ja on erityisen ihana ja ystävällinen miehelleen sekä ennen lähtöä että seuraavana aamuna. Syynä tähän toimintamalliin on muistuttaa hyvästä vaimosta ettei miehelle tulisi houkutusta illanvietossa vilkuilla muita naisia. Näinkin mustasukkaisuus voi toimia. Ei paha!
Usein mustasukkaisuus saa kyllä toimimaan juuri päinvastoin. Kiukuttelemaan ja tiuskimaan, jopa heittelemään tavaroita.

Nancy Friday sanoo kirjassaan Mustasukkaisuus: "kun ihminen on mustasukkainen, rakkauden kohde on yleensä suojassa hänen vihamielisyydeltään. (viha kohdistuu siis kolmanteen osapuoleen. "toim. huom.") Kun ihminen tuntee vihamielisyyttä etupäässä rakastettua kohtaan, tämä on kateutta, vaikka hän voikin sanoa sitä mustasukkaisuudeksi."

Vallasta kai mustasukkaisuudessa on kyse. Mustasukkainen haluaa omistaa, pitää itsellään rakastamansa ihmisen. Häntä ei halua jakaa kenkään kanssa. Mustasukkainen haluaa määrätä mitä rakas ihminen tekee ja kenen kanssa. Se on myös rakastetun valtaa antaa tai olla antamatta rakkautta. Ja sitä ilman ei kukaan halua jäädä, eihän!
Kun näet rakastettusi toisen ihmisen kanssa ja jos silloin tunnet vihaa rakastettuasi kohtaan, olet oikeastaan kateellinen. Jos tunne vihaa sitä toista henkilöä kohtaan, olet mustasukkainen.

Mustasukkainen voi olla myös lapsestaan tai entisestä kumppanistaan (voi taivas, mitä tarinoita tästä aiheesta onkaan olemassa!). Tai isästä tai äidistä. Ystävästä. Kaikista ihmisistä, joita kohtaa tunnemme rakkautta ja joilta koemme saavamme rakkautta. Rakkauden menettämisen pelko johtaa mustasukkaisuuteen.

Tunteet -elämän mysteeri?

Toisilla niitä on vaikka muille jakaa ja toisilta ne taitaa puuttua kokonaan. Tunteet.
Ne tulee ja menee. Mutta pahinta jälkeä ne tekee jos ne yrittää tukahduttaa. Joskus ne syö sisältä päin, joskus ne saa ihmisen tekemään ääliömäisiä asioita. Harkitsemattomia.
Pitääkö kaikkea sitten aina harkita. En tiedä.
Joskus ne saa tekemään hyviä asioita. Tunteet siis edelleen. Vaikkapa pussaamaan. Tai auttamaan.
Mitäs kaikkia tunteita onkaan? Ilo, suru, riemu, kateellisuus, viha, epävarmuus, turvallisuuden tunne, pelko (tämä on kyllä pahin kaikista!!!), onnistumisen tai epäonnistumisen tunne, pettymys, usko, toivo ja suurin niistä on rakkaus. Siinä ainakin osa näin äkkiä mietittynä. Eikä minkäänlaisessa järjestyksessä. Onko ne sitten negatiivisia vai positiivisia tunteita? Sehän kai riippuu siitä, miten ne saavat ihmisen reagoimaan.
Otetaanpas vaikka kateus. Sanotaan että kun pohojalaane tekköö kateuresta vielä komiamma talon ku grannil on niin savolaene polttoo nuapurin pirtin poroks ettei häirihe silimmää. Jos kateudesta saa pontta toimiinsa, sehän on hyvä asia. Mutta jos kateus saa tekemään toiselle pahaa, on se mielestäni paha asia. Eli ei niinkään se tunne vaan mitä siitä seuraa.
Kuinkas me sitten opitaan tunnistamaan ja käsittelemään tunteitamme?
Lapsuudesta kai aika paljon lähtee. Mallikäyttäytyminen. Opittu/opetettu käyttäytyminen. Mutta persoonallakin lienee lusikkansa ihmisen käyttäytymissopassa.
Erilaisia persoonallisuustestejä on luotu jos jonkinlaisia. Mikä perustuu tähtiin, mikä kirjaimiin, mikä mihinkin. Ja joka kerta kun teet uuden ,saat hieman erilaisen lopputuloksen. Mihin niistä sitten pitäisi uskoa..?
Ja mistä ihmeestä ne tunteet sitten tulee ja minne ne menee? Ja miksi toinen saattaa tuntea samassa tilanteessa ihan erilaisia tunteita kuin minä?
Usein ihmisen aikuisikä on sitä, että etsii ja opettelee kuuntelemaan tunteitaan ja sitten tapoja hillitä, hallita, kontrolloida tunteitaan.
Pirskatti! Eikö nyt parempaakin tekemistä olis kun yrittää hallita jotain, mitä ei oikeastaan ole edes olemassa. Vai onko jollakin joku mittari tunteiden mittaamiseen ja tunnistamiseen? Mitähän skeptikot muuten sanoo tunteista, kun he uskovat vain kaikkeen mikä on mitattavissa jollain laitteella? Hoi, skeptikko, vastaatko minulle!?

Minulla niitä riittää. Tunteita. Mielelläni jakaisin pois. Ja jaankin, joskus ihan huomaamattani. Ilo tarttuu, vai mitä? Annetaan rakkauden, ilon, riemun ja mielihyvän tunteiden näkyä ja jaetaan niitä. Eihän se ole meiltä pois, vai onko? Kyllä joku ilonpilaaja varmasti niin uskoo, koska hänellä on niin kova tarve se ilo pilata. Kun se Korisevan Arjakin aikanaan nauroi ihan liikaa. Meni monella päivä pilalle mokomasta. Naminami-Marcon vielä jotenkin sietää, sehän on homo. Minkäs se sille voi. Naminamilleen.
Ja joillekin rakastuneen parin kuhertelu on ihan liikaa. Suorastaan kuvottavaa. Sillai lempeän lammasmaisesti toisiaan toljottavat, supattavat ja koskettelevat. Yök.

hätätila

kaksivuotiaani kiukutteli ja kiemurteli aikansa kaikkea ja kaikkialla jolloin lopulta kysymään: mikä sulla nyt on!?
Vastaus: "mulla on hätätila"
Minä: mikä hätätila?
"kaksivuotiaan hätätila!"

myönnetään

En todellakaan pysty toimimaan sisäisestä rauhastani käsin kuin hetkittäin!
"Älä tee kuten minä teen vaan tee kuten minä sanon", fyssanopen vanha viisaus pätee aina vaan...
Mutta pyrkimys on puoli ruokaa, vai mitä se oli ja mitenkä se meni.

sisäinen rauha

Maailman levottomuus tarttuu, sanotaan. Mitä se tarkoittaa? Onko se jotain mikä vain tulee ja valtaa mielesi etkä voi tehdä sille mitään? Kuin tahra, joka roiskahtaa päällesi jos et ehdi väistää? Ja jos se on roiskahtanut, miksi et pese sitä pois?

Sisäinen rauha on ominaisuus, joka sinulla on aina jos niin haluat. Se on päätös, se on olotila. Se on sinussa eikä sitä voi kukaan tai mikään sinulta ottaa pois vasten tahtoasi.
Sinun täytyy ensin tiedostaa se ja sitten pysyä siinä. Kuulostele itseäsi kun istut järven rannalla katselemassa auringon nousua tai laskua. Tarkkaile itseäsi kun hiihtelet puhtaalla hangella auringon säteiden luodessa miljardeja timantteja hangelle. Tunnustele itseäsi raukeana saunan lauteilla. Siinä helppoja tapoja saada aavistus sisäisestä rauhasta. Meditoi, mietiskele, ongi, pilko, kudo, juokse, tanssi, maalaa, laula, leiki... Etsi itsellesi hetkiä, jolloin muu unohtuu. Keskity vain siihen mitä teet tai olet. Saman rauhan tilan voit ylläpitää aina kun vain tiedostat sen. Kun huomaat liukuvasi levottomuuteen, pysähdy, hengitä syvään ja anna sisäisen rauhan palata. Vaikka eihän se mihinkään mennytkään. Anna sen olla päällimmäisenä, älä työnnä sitä syrjään. Katsele lasta, joka leikkii rauhassa itsekseen tai kirmailee pihalla. Näetkö hänessä levottomuutta? Hän ei vielä ole opetellut levottomaksi. Hän ei vielä ole oppinut unohtamaan sisäistä rauhaansa. (mutta me äidit, mitä meille on tapahtunut!?)

Tunteet tulevat ja menevät. Kuten lapsilla. Ei sinun tarvitse takertua niihin ja olla yhtä tunteen kanssa. Ei tarvitse aikuisena heittäytyä lattialle, eihän..? Ei sinun myöskään tarvitse torjua tai kieltää niitä. Totea tunne, anna sen tulla ja anna sen poistua. Voi olla viisasta pysähtyä miettimään, mikä sinussa herätti tunteen. Siten opit itsestäsi. Mutta tunteet eivät ole yhtä kuin sinä. Ei sinun tarvitse samaistua niihin. Ne ovat vain tienviittoja itsellesi. Eihän sinun tarvitse autoa ajaessasikaan muuttua liikennemerkiksi osataksesi perille. Jos takerrut liikennemerkkiin, et pääse eteenpäin. Jos et huomioi merkkejä, ajat ehkä harhaan.

Läsnäolo on avain moneen asiaan. Jos olet läsnä tässä hetkessä, pystyt tekemään oikeita havaintoja ja oikeita päätöksiä ja tekoja. Eilisestä käsin ei voi ohjata tätä päivää. Huominen on vasta huomenna. Nyt on nyt. Nyt voit vaikuttaa elämääsi. Nyt voit tehdä ja sanoa. Nyt voit elää! Nyt teet päätöksiä, jotka ovat hetken päästä jo mennyttä ja sinulla on taas uusi nyt käsillä. Taas uusi mahdollisuus. Koska mennyt on mennyttä, ei sitä kannata jäädä murehtimaan. Tee nyt oikeaksi katsomallasi tavalla. Sano nyt oikeat sanat. Jos ne hetken päästä tuntuvat mielestäsi vääriltä, voit korjata ne nyt. Mutta oikeasti ei ole väärää tai oikeaa. On vain hetkiä jotka elät ja nyt elät uutta hetkeä, nyt teet uudet valinnat. Tästä hetkestä ja tämänhetkisen ymmärryksesi mukaisesti. Menneet teot teit menneen ymmärryksesi mukaisesti. Eiliset sanat sanoit eilen oikeaksi katsomallasi tavalla. Et voi tuomita tänään eilistä itseäsi. Etkä voi elää sitä uudelleen. Elät nyt ja tässä hetkessä. Et voi elää huomista. Elät nyt. Miksi huolehtisit huomisesta, huolehdi tästä hetkestä. Toteuta tämä hetki täydesti kykyjesi ja ymmärryksesi mukaisesti.

Koska et voi tietää kaikkea etkä voi arvata kaikkia seurauksia, ole armollinen itsellesi ja muille ihmisille. Jokainen kokemus on arvokas. Kun teet ja sanot rakkaudesta ja sisäisestä rauhastasi käsin, olet tehnyt parhaasi. Se riittää. Se riittää sinulle, se riittä muille ihmisille, se riittää Jumalalle.

Ja arjessa rimpuileville pienten lasten äideille: se riittää lapsillesi, jotka antavat hetkessä kaiken anteeksi, anna sinäkin itsellesi!

naisen arvo?

Ketään ei haittaa jos nainen on hyvä kirjoittaja, kuvanveistäjä tai lääkäri, jos hän vain pystyy samalla olemaan hyvä vaimo, äiti, kaunis, hyvätapainen, huoliteltu ja lempeä
-Leslie M. McIntyre-

Tanssin sosiaalisia ulottuvuuksia

Tanssilavalla ihmiset, naiset ja miehet, liikkuttavat itseään musiikin tahdissa. Jokainen omalla tyylillään. Ja rytmillään. Hikisinä. Useimmat vakavina.
Kaksi kappaletta, ja vaihto. Naiset omaan riviin ja miehet omaansa. Miesten rivin lonkerot sykkivät naisten riviä kohti ja pian alkaa rituaali uudelleen.
Kaksi ihmistä tervehtivät toisiaan, tarttuvat kiinni toisistaan ja alkavat hakea yhteistä säveltä. Mies vie ja nainen kuuntelee, seuraa.

Tanssista voi muodostua kaunis, miellyttävä kokemus. Mies tuntee kuinka nainen seuraa ja tuntee vahvuutta ja kasvaa taidoissaan. Tuntoaistit herkkänä nainen aistii miehen viennin. Aivot lähettävät vaistomaisia käskyjä keholle toimia miehen kehon antamien sykäysten seuraamana. Kummastakin olo tuntuu hyvältä ja sanattomasti kumpikin yllyttää toistaan yhä haastavampiin kuvioihin ja vartalon hallintaan.
Hetken tuntuu että mies ja nainen sulautuvat yhteen, liikkuvat samassa energiassa. Kokemus saattaa olla lähes orgastinen.
Toinen musiikkikappale päättyy ja mies palauttaa naisen paikalleen, kumartaa kiitokseksi ja katse hapuilee jo uutta naista. Seuraavaa haettavaa.

Ulkoa päin tanssijat näyttävät hehkuvalta orgaaniselta massalta, joka kasautuu lavan laitamille ja keskustaa kohden liike lisääntyy. Jopa villiintyy. Kosteus tiivistyy ikkunoihin ja tunnelma on käsin kosketeltavaa.

Ilta illan jälkeen samat ihmiset hakeutuvat lavoille Miksi?
Intohimon riivaamina?
Yksinäisyyttään?
Kuluttaakseen aikaansa?
Tavatakseen ystäviään?
Kuuntelemaan musiikkia?

Mikä saa ihmisen lähtemään tanssilattialle?
Monelle se on sisäinen pakonomainen tarve. Jopa riippuvuus. Lavalta pois oleminen aiheuttaa vieroitusoireita; levottomuutta, tuskan tunnetta ja ajatuksen karkailua. Toisille fyysisiä oireita, pakkoliikkeitä.

Tanssista tulee himo. Sitä haluaa lisää, enemmän ja parempaa. Fyysiset rajat rikotaan maanisuuden iskiessä päälle. Vaikka hiki valuu ja jalkoja särkee, musiikin taas alkaessa, keho lähtee liikkeelle, mieli palaa lattialle.

On ihmisiä, jotka käyvät tanssimassa harvakseltaan. Se on heille satunnainen huvi. Elämän tilanne ei ehkä salli enempää tai tanssi ei kiinnosta niin paljoa. Käydään kuuntelemassa jotain tiettyä orkesteria, tanssitaan oman kumppanin kanssa ne muutamat valssit ja humpat. Tai mennään istumaan lavan laitamille josta hyvällä tuurilla ehkä joku tuttu hakee tanssimaan. Tai mennään hakemaan välillä se silmää miellyttävä ihminen, joka vielä sattuu olemaan rivissä jäljellä tai istumassa tuolirivillä.
On ihmisiä, jotka tulevat etsimään elämänkumppania tai jotkut jopa seksisuhdetta. Mutta jälkimmäistä haetaan enemmän ravintolasta. He käyvät lavalla niin kauan kuin kumppani löytyy. Sitten mielenkiinto siirtyy muihin osiin elämässä. Tanssimassa käydään korkeintaan sen oman kumppanin kanssa juhannuksena tai jos joku hyvä yhtye tulee lähilavalle.
On ihmisiä, jotka käyvät tanssimassa aina kun ehtivät. Työt järjestetään siten että ehdittäisiin tanssimaan. Samoin lomat.
Nämä ihmiset ovat ns. lavantautisia, kuten he itseään leikillisesti nimittävät. Heidän ystäväpiirinsä hupenee niihin, joita näkee lavoilla. Kaikki viikonloput ja useita iltoja viikollakin kuluu tanssin pyörteissä. He valmistautuvat tanssi-iltaan ajatuksella. Hiukset laitetaan siten, että kampaus kestää hikisen illan. Vaatteet valitaan siten, ettei valuva hiki näy niissä ainakaan heti. Monella on vaihtopaita mukana. Kengät ovat kunnon tanssikengät, jokaisella oman mieltymyksenä mukaiset.
Eri tanssilajeja harrastavat saattaa erottaa kengistä. Ei välttämättä, mutta joskus.
Kengät saattavat olla myös merkki tanssitaidosta. Korostan sanaa saattavat.

rituaalitanssit - lavatanssit

Alkukantaisten heimojen käyttäytymiseen on aina kuuluneet erilaiset rituaaliset tanssit. Yleensä niihin koristaudutaan erityisesti ja huolella. Maalattu iho, koristeltu ulkomuoto. On tansseja joihin voi liittyä mukaan koko kylä/heimo. On vain poppamiesten suorittamia tansseja, jotka saattavat johtaa transsiin. Hyvin pyhiin menoihin voi liittyä huumaavien aineiden nauttiminen. Usein tanssit suoritetaan ringissä tanssien. Ehkä nuotion ympärillä. Pyhiin menoihin liittyy perinteisesti uhrilahjan antaminen jumalille.
Niihin kaikkiin liittyy yleensä tietyn kaavan mukaan valmistautuminen, tietyt rituaalit, tietynlainen käyttäytyminen. Niihin liittyy musiikki ja/tai laulu. Rytmi joka huumaa ja tempaa mukaansa. Rytmi joka lumoaa tai kiihdyttää.
Kuinka suomalaisten lavatanssit eroavat näistä rituaalitansseista? Vai eroavatko?
Intohimoisimmat tanssinistit valmistautuvat huolella tanssi-iltaan. Valitsevat parhaat mahdolliset vaatteet ja koristukset, jotka sopivat tanssilavalle. Siis jotka ovat sekä kauniit että käytännölliset. Huomioon on otettava olosuhteet.
Kengät on oltava hyvät, sekä jalkaan että lattialle sopivat. Yleensä kengät ovat vain ja ainoastaan tanssirituaalin suoritusta varten pyhitetty. Vaatteiden väritys tukee sitä, että näyttäisi mahdollisimman raikkaalta koko illan. Eli musta on suosiossa koska siinä ei näy hikiläiskät yhtä helposti kuin muissa väreissä. Tietyt tanssivaatteet ovat myös pyhitetty vain tanssikäyttöön.
Korut yms. valitaan siten, että ne eivät takerru mihinkään (esim. ohikiitäviin tanssijoihin) helposti.
Tiettynä kellon lyömänä tanssijat saapuvat tanssirituaalia varten rakennettuun majaan, jonka tanssitila usein on pyöreä tai pyöreähkö. Usein niissä majoissa ei tehdä/järjestetä muita toimintoja kuin tanssirituaaleja. Ihmiset suorittavat uhrilahjan päästäkseen rituaalipaikalle.
Lavalla on tietyt kirjoittamattomat käyttäytymissäännöt ja jos joku niitä rikkoo, häntä ei katsota suopeasti, hänet saatetaan jopa poistaa rituaalipaikalta vartijasotureiden toimesta.
Kun paikalle saapunut soitto-orkesteri aloittaa rytmikkään soittonsa, ihmiset alkavat toistaa samoja rituaaleja kerta toisensa jälkeen lopulta tanssien itsensä hurmokseen.
Naaraat ja koiraat asettuvat omiin ryhmiinsä, joista hakevat parin rituaalisuoritusta varten. Paritta jääneet siirtyvät soiton ajaksi tanssialueen reunoille.
Hurmostilan laatu ja tanssijan kunto enimmäkseen määrittelevät kuinka kauan hän jatkaa rituaalitanssiaan.

kuukauden nettiselibaatti

Uusi vuosi alkoi tietokoneen hajoamisella. Kiitos rakkaan ystävän, suurin osa tiedoista saatiin pelastettua ja nyt konekin toimii uuden kovalevyn kanssa.
Kamalintahan oli pelko koneelle tallennettujen kuvien menettämisestä. (TEHKÄÄ HYVÄT IHMISET VARMUUSKOPIOT VALOKUVISTANNE!)

Sähköpostiosoitteet meni. Huoh.
Mutta kyllä nettiin ja varsinkin sähköpostiin pääsemättömyys otti koville! Lienen ollut hieman nettiriippuvainen..? Asioiden hoitaminen ja selvittäminen on nykyaikana yllättävän vaikeaa ilman nettiä. Joskus jopa mahdotonta. Puhelimen päässä vastataan: katso nettisivuiltamme. Tietoja ei heru puhelimitse. Onko se nykyajan palvelua, kysyn vaan!
Hengissä selvittiin ja tällä ollaan taas :)

Oikein hyvää ja raikasta alkanutta vuotta kaikille!

Eiku hiihtämään!

kuva: allekirjoittanut osallistui kuvalla suomi24n lomakuva kilpailuun ja tulin jaetulle ykkössijalle :) Pohjois-Karjalaisia maisemia nuo.